Oravanpyörästä onnenpyörään – Vapausvalmentajan synty

Terveiset suurien uudistuksien keskeltä! Ne, ketkä mun kanavaa seuraa Youtubessa ja Instagramissa aktiivisesti, onkin jo voinut nähdä ensi vilauksia Vapausvalmentajasta. Mikäli kuitenkin tekstimuotoinen sisältö iskee suhun paremmin, halusin myös tulla kirjottamaan tänne viime aikojen rehellisiä kuulumisia!

Oon viime aikoina ottanut paljon aikaa omalle hyvinvoinnille, ajatuksille, tunteille, toiveille ja intohimolle. Sen myötä mulla on taas syttynyt todella voimakas itsensä kehittämisen boosti, aivan kuten 7 vuoden takaisen oman elämäntapamuutos matkani alussakin. Toki itsensä kehittäminen on siitä asti ollut koko ajan läsnä, mutta elämäntilanteista vaihdellen se on välillä meinannut jäädä muiden kiireiden, eritoten työn alle.

Hyppyni oravanpyörästä painepyörään ja siitä onnenpyörään

Hyppäsin itse siitä yhdeksästä viiteen oravanpyörästä vajaa 4 vuotta sitten. Siitä asti oon ollut täyspäiväinen yrittäjä. Yrittäjänä, kun seuraavan kuun tuloista ei koskaan tiedä etukäteen, on aina kova paine tehdä asioita, mistä myös tienaa, jotta saa varmasti leivän pöytään ja laskut maksettua. Se yrittäjyyden tuoma epävarmuus on siis ohjannut tekemistä siihen suuntaan, mistä maksetaan, aina siitä asti kun hyppäsin täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Tekemistä onkin siis ohjannut ennemmin se, missä oon hyvä ja mistä maksetaan, kuin se mitkä on mun syvimmät intohimot. Jollain se eläminenkin on pitänyt meinaan rahoittaa.

Oon kyllä siis tehnyt asioita, mistä tykkään ja on mun arvojen mukaisia, mutta jotka ei oo tuonut sitä täysinäistä tyydytystä, niin kuin jotkut asiat ennen, silloin kun kävin palkkatöissä eikä ollut painetta tuloista. Palkkatyö oli vaan se tylsä työ millä toin elannon pöytään ja muulla ajalla pystyin sitten toteuttamaan niitä todellisia intohimoja, vaikkei niistä maksettu mitään (ainekaan alkuun). On kuitenkin ihan eri asia tehdä ihan kivoja asioita, missä on hyvä ja sulle maksetaan, kuin tehdä todellisten intohimojen ja elämäntarkoituksen mukaisia asioita, vaikket olisi siinä vielä edes niin hyvä. Ero näiden välillä onkin siinä, minkä tunteen ne asiat sulle sisimmäsi välittää, palkasta viis. Moni haluaisikin ennemmin tehdä jälkimmäistä, mutta se on haastavaa jos siitä ei vielä makseta sulle mitään ainekaan alkuun ja jostain se elantokin on tehtävä.

Uusi vapaussuunnitelma

Tuon yrittäjyyden tuoman epävarmuuden ja sen ohjaaman suunnan lisäksi asuntosijoittaminen toi meille viime vuonna melkosia vastoinkäymisiä, jotka ei helpottanut taloudellista painetta lainkaan. Voisin asuntosijoittamisesta tehdä myöhemmin omaa julkaisua ja jakaa myös niitä kolikon kääntöpuolia, mistä liian harvoin asuntosijoittamisesta puhuttaessa kerrotaan.

Aloin huomaamaan, että se vapaus, mikä mahdollistettiin itsellemme vuosia sitten hypätessä oravanpyörästä tähän vapaampaan elämään, oli alkanut muilla tavoin luisua takaisin väärään suuntaan. Niimpä viime vuonna tehtiin uusi vapaussuunnitelma, aivan kuten tehtiin jo silloin pari vuotta ennen oravanpyörästä hyppäämistä ja Espanjaan muuttoa. Tämän uuden vapaussuunnitelman myötä päätettiin myydä yksi meidän sijoitusasunnoista. Sen myötä oon nukkunut yöni paljon paremmin, kun riskit ei oo enää niin suuret – varsinkin isosti Lahdessa muuttuneessa vuokramarkkinassa, jossa meillä on kaikki meidän sijoitusasunnot.

Tehtiin myös suunnitelma, miten saatiin maksettua taas vuosien saatossa uutena tulleet osamaksut (elektroniikka, loma-osake) ja kalliit luotot (auto). Otettiin auto ennen koronaa ja korona muutti paljon asioita, jonka myötä auton kulut jäi liian isoksi muuhun elämiseen ja tuloihin nähden, mutta sitä ei voinut myöskään myydä. Ostettiin auto uutena, joten ensimmäisellä kilometrillä kun ajettiin se autokaupasta ulos, arvo myydessä tipahti puolella. Myynnistä olisi siis jäänyt iso osa lainaa vielä maksettavaksi. Joten päätettiin pitää auto ja tehdä suunnitelma ison lainan pois maksaaksemme. Ja onhan se ollut ihan unelma-auto ja tulee menemään vielä vuosia meillä.  Käytiin myös kaikki muut kuukausikulut läpi ja karsittiin kaikki turhat asiat pois. Tämän kaiken myötä saatiin perus kiinteät kulut tosi pieniksi.

Voin kertoa, mikä paine hartijoilta lähti, kun enää ei tarvi painaa töitä hullunraivolla, kuten nuo viime vuodet täysipäiväisenä yrittäjänä isoine kuluineen oli tarvinut, jopa omalta hyvinvoinniltaan, läheisiltään ja todellisilta intohimoiltaan aikaa ja energiaa uhraten.

Vapaussuunnitelma vapausvalmentajan vapausvalmennuksessa

Ei ne isot tulot, vaan pienet kulut, mitkä oikeasti merkitsee vapauden kannalta

Oon kulkenut omaa vapaustietäni jo pitkään ja siihen on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Mutta ne kaikki on opettanut ja muistuttanut siitä, mikä elämässä on tärkeintä ja kuinka vapauden säilyttäminenkään ei ole itsestäänselvyys. Ja mitä todellisuudessa vapauden kannalta merkitsee, on ne pienet kulut eikä isot tulot. Usein isot tulot tuo mukanaan isomman vastuun, isommat kulut ja pidemmät päivät. Sitä vapauttaan vaihtaa rahaa ja ajattelee rahalla sitten ostavansa sen vapauden takaisin. Aika on paljon arvokkaampaa kuin raha, aika on katoavaa eikä sitä voi koskaan saada myöhemmin takaisin, rahan taas voi. Lisäksi on tutkittu, että tietyn tulorajan jälkeen raha ei edes lisää onnellisuutta.

Oon itse kokenut ne kaikki välit aina persaukisesta opiskelijasta jopa 20K kuukausituloihin. Voin sanoa, että oon ollut onnellisempi pieni tuloisempana, mutta silloin kun mulla on ollut aikaa tehdä asioita mitä haluan, kuin isotuloisena ilman aikaa rättiväsyneenä vaan töitä tehden. Se, että mulla on VAPAUS, tehdä mille sydän palaa (maksetaan siitä tai ei). Se että voin tehdä töitä just silloin kun haluan, mistä haluan ja kenen kanssa haluan tai olla välillä jopa töitä tekemättä ja käyttää sen kaiken ajan muuhun mikä on elämässä tärkeetä.

Raha vs. aika – vapauden mahdollistaminen

Ja jollain se vapaus on tottakai mahdollistettava, että saa edes sen minimimäärän rahaa millä maksat asunnot, ruoat yms. Ja raha tottakai mahdollistaa paljon muitakin asioita, mutta raha itsessään ei tuo vapautta (ellet oo voittanut lotossa tai saa rahaa töitä tekemättä). Rahan eteen usein vaihdetaan aikaansa, ja usein vielä töitä tehden jossain kiinteässä paikassa jonkun muun sanelemina aikoina. Itselleni ainekin rahaa tärkeämpää on pystyä toteuttamaan mun todellisia intohimoja, vaikka niistä ei maksettaisi mitään. Tottakai haluan aina turvata jollain perus toimeentulon, mutta en halua juosta rahan perässä vaan vapauden ja merkityksellisen elämän perässä. Ja itseasiassa kun mietin elämääni taaksepäin, aina kun olen toteuttanut todellisia intohimojani joko vapaalla tai töissä, raha on aina seurannut perässä.

No miten ne rehelliset kuulumiset?

Oon nyt vuosien taloudellisen paineen vapautumisen myötä löytänyt uudestaan niiden asioiden pariin, mitkä saa mut tuntemaan, että tää on just sitä mitä mun pitäis tehdä. Ihan vaan tunteakseni itseni kokonaiseksi ja aidoksi minuksi, välittämättä siitä maksetaanko siitä vai ei. Kun mulla on nyt taas taloudellisesti vapaus tehdä mitä haluan, eikä iän tuoman varmuuden ja asenteen myötä kiinnosta enää mitä muut tekemisistäni tuumaa. Niin nyt kuulkaa. Aion kaivaa pääni perseestä ja houkutella takaisin esiin sen vuosien takaisin Even. Sen kuka tekee ja sanoo just mitä haluaa ja lupaa auttaa horinoillaan myös niiden aiheiden parissa muita samalla tiellä kulkevia.

Vapausvalmentajan synty

Ja se, mikä itselleni on aina ollut merkityksellisintä, on valmentaminen ja muiden auttaminen. Vapaus on ollut mulle isoimpia arvoja jo vuosia ja ohjannut mun elämää. Niimpä jos voin edes yhtä ihmistä auttaa siinä samalla tiellä, kulkemaan kohti vapaampaa ja merkityksellisempää elämää, oon onnistunut. Haluan toimia jatkossa sun vapausvalmentajana. Jakaa vinkkejä itsensä kehittämiseen, lisätuloihin ja siihen, miten voit hypätä yhdeksästä viiteen oravanpyörästä ja alkaa nauttia sun elämästä jo nyt uusrikkaan tavoin jo nyt, etkä vasta sitten kun sulla on tietyn verran rahaa. Miten voit luoda juuri sunlaisen omannäköisen elämäsi.

Ja hei tylsäähän tämä täällä höpöttely ois yksin, joten haluan rakentaa myös tiiviin vapaudenkaipuisten yhteisön. Liity siis ihmeessä mukaan meidän vapaudenkaipuisten fb-yhteisöön tästä. Ja olethan jo ottanut Vapausvalmentajan Instagramin haltuun, jonne tulee jatkossa vielä aktiivisemmin sisältöä kuin tänne blogin puolelle!

Kommentoi tähän alle mistäpäin luet postausta ja verkostoidutaan!

Vapaussuunnitelma vapausvalmentajan vapausvalmennuksessa

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

2 vastausta artikkeliin “Oravanpyörästä onnenpyörään – Vapausvalmentajan synty”

  1. Täällä Fugessa! Viikko sitten tulin

  2. […] Oravanpyörästä onnenpyörään – Vapausvalmentajan synty […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics