Osa on saattanutkin huomata tai aistia, että oon välillä ollut hieman hukassa itseni kanssa. Paljon on uutta meneillään, mistä oon todella innoissani ja kiitollinen (ja ne myöskin vie aikaani ja energiaani). Mutta niiden ohella oon etsinyt itseäni uusiksi ja sitä, mitä tulevaisuudeltani haluan, kuka mä oikeasti olen ja mikä se mun juttu on. Siksi myös olen ollut oman henkilökohtaisen Instagramin ja täällä Blogin puolella hieman vaisumpi ja saanut päiviteltyä vähemmän kuin ennen (paitsi matkoilla, joissa inspiraationi on ollut huipuissaan ja paljon aihetta päivittelyyn arjesta poiketen).

Koitin rustata Instagramiin julkaisua tästä, mutta koska mun on todella vaikea sanoittaa mun ajatuksia ylipäätään, niin muutamaan virkkeeseen en ois saanut tätä ajatussoppaa tiivistettyä sinne mitenkään päin. Tulikin mieleeni parin vuoden takainen blogipostaukseni, missä jaoin rehellisesti ajatuksiani silloiselta kuluneelta vuodelta ja oravanpyörästä hyppäämisestä ja siitä tulikin mun koko blogihistorian suosituin postaus, joka edelleen kerää kuukausittain lukijoita puoleensa. Otetaan siis uusinta ja päivitetty versio siitä!

Aika (hukassa) edellisen postauksen jälkeen

Vuosi edellisen vastaavan julkaisuni jälkeen oli opettaista, mutta niin ihanaa aikaa. Pääsin kokeilemaan siipiäni täysipäiväisenä yrittäjänä ja aloin kulkemaan yhä enemmän kohti sitä omanlaista elämää ja vapaata elämäntapaa. Pääsin tekemään paljon uusia ja erilaisia työprojekteja sekä löysin elämääni samanhenkisiä ihmisiä joiden kanssa tehdä töitä yhdessä jokaisen omien unelmien eteen ja meistä tuli pian ystäviä ja sieltä osasta vielä kuin perhettäni. Unelmat oli vahvasti mukana jokaisessa päivässäni ja niistä inspiroituneena myös sosiaalinen mediani pursusi kannustusta unelmien toteuttamiseen. Koin sen suureksi intohimokseni viedä unelmien asiaa eteenpäin, sillä sinä vuonna löydettyäni kunnolla unelmoinnin ja alettuani tekemään asioita unelmieni eteen, aloin huomamaan kuinka ne todella toteutuvat. Askel kerrallaan pienistä unelmista niiden toteuduttua, alkoi kasvaa isompia ja “mahdottomampia”. Kun niitäkin alkoi yksi toisensa perään toteutua, vahvistui vain se, kuinka suuri merkitys on sillä, että uskoo itseensä ja siihen, että ne omat unelmat ovat juuri itselle mahdollisia, niin ne myös todella ovat sitä!

Vuosi sitten

Viime vuosi olikin todella elämäni suurimpien unelmieni toteutumisen aikaa. Oikeastaan niitä alkoi tapahtumaan niin hirmuisella vauhdilla, että siitä vauhdistahan alkoi sokeutua. Sitä ei pian enää osannut nauttia niistä samanlailla eikä olla ylpeä, kun aina mielessä oli vaan seuraavat ja suuremmat asiat. Pystyin silloin todella vahvasti samaistumaan Cheekkiin ja siihen, kuinka vauhtisokeus saa aikaan sen, että haluaa kaiken aina nousevan seuraavalle ja seuraavalle tasolle, tai muuten on pettynyt itseensä. Se halu näyttää itselle, että pystyy vieläkin parempaa, sellaiseenkin mihin muut eivät ole pystyneet ainekaan siinä ajassa tai ympäristössä missä on. Se on yllättävän koukuttavaa. Menestyksen jahtaamisesta tuli itselleni kuin addiktoiva nautintoaine. Nautin kaikkein eniten siitä, kun sain tehdä asioita sillä saralla. En niinkään edes halunnut ottaa lomaa/vapaata niistä, sillä koin olevani kaikkein onnellisimmillani ja elämälläni olevan merkityksen silloin, kun sain auttaa muita siinä samalla matkalla. Unohdin, että elämässä on paljon muitakin nautintoa tuottavia asioita elämän eri osa-alueilla.

Vapauden huumaa ja sen perään tyhjyys

Sain kokea sitä vapaata ja unelmien täyteistä elämää niin lyhyen ajan sisään niin isossa mittakaavassa, että se menetti lopulta merkityksensä. Kun lopulta pysähdyin, huomasin miten uupunut olin (kyllä voit myös uupua jos teet liikaa sellaista mistä pidät) ja aloin ymmärtää monia asioita uudella tavalla ja syvällisemmin. Sanotaan, että ei se määränpää vaan se matka – tätä voin todella näin jälkikäteen kaiken haluamani saatunia kompata. Määränpäässä odottaa vain tyhjyys “Mitäs nyt sitten, kun tässä on jo kaikki mitä halusin?” ajatuksella. Ja siellä perillä ollessa, sitä haluaa vain palata takaisin alkuun, aloittaa täysin alusta, mutta tällä kertaa niin, että matkasta muistaa nauttia, eikä kiirehdi matkan loppuun. Niin, että on läsnä ja elää hetkessä joka ikinen päivä. Oikein taltioi muistiinsa pieniä yksityiskohtia myöten, miten ihanalta tuntuu ottaa pieniä askelia ja juhlistaa pieniä onnistumisia päivittäin. Se innostus, joka kumpuaa siitä aidosta tekemisen ilosta, eikä tuloksien näkemisestä. Se nautinto, mitä yhdessä tekeminen samanhenkisten ihmisten kanssa ja toisien auttaminen saakaan aikaa, että ei niinkään edes väliä mihin sitä oltiinkaan menossa.

Aina voi aloittaa alusta jos siltä tuntuu

Halusin alottaa ihan uusiksi, tällä kertaa niin, että mulla ei ole kiire mihinkään ja haluan nauttia matkalla myös mulle muista tärkeistä asioista kuten ihmisistä, enkä antaa vauhdin sokaista. Oon myös kokenut viimeisen vuoden sisään elämääni tulleiden maailman ihanimpien asioiden lisäksi paljon vastoinkäymisiä useallakin saralla, mistä osasta jotkut tuskin ois edes selvinnyt hengissä. Ne on jättänyt jälkensä, ehjä en oo edelleenkään (tuskin tuun koskaan olemaan), mutta sitä en oo ollut muutenkaan vuosikymmeneen kaikkien niiden asioiden jälkeen, mitä mulle on lapsuudesta koko nuoruus aikuisuuteen saakka tehty ja tapahtunut. Joku viisas ihminen onkin sanonut, että kaikesta kyllä selviää, mutta jälki jää ja niiden myötä ei ole enää sama ihminen kuin ennen. Elämää katsoo hyvin erilaisten lasien läpi.

Lainatakseni parin vuoden takaista postausta, mistä puhuin alussa: Usein jotain elämän pysäyttävää tapahtuessa, tulee havahtuneeksi tilanteeseen ja alkaa pohtimaan omia arvojaan uusiksi, elääkö niiden ja kaikkien syvimpien toiveiden mukaisesti ja mihin sen arvokkaan aikansa haluaa käyttää.

Elämä on loppumaton kasvun ja itsensä tutkiskelun matka

Ihminen muuttuu koko ajan, elämä opettaa ja vastoinkäymiset kasvattaa. Elämäntilanteet muuttuu ja on täysin normaalia, että niiden mukana myös arvot muuttuu. Mulla onkin tullut paljon uusia arvoja mukaan, sen lisäksi että osa vanhoista on poistunut ja osa taas kasvanut entistä tärkeämmiksi. Oon myös etsinyt itseäni ihan todenteolla uudestaan, että välillä on ahdistanut kun niitä vastauksia sieltä sisimmästä ei vain ole tullut esiin. Tai on koittanut saada niitä väkisin mailaa puristamalla keksittyä. Totuus on, että ei ne silloin koskaan tule, vaan ne tulee silloin kun on kaikkein vapautuneimmassa tilassa, jossa inspiraatiolle on tilaa.

Tätä itsensä uudelleen etsimisen ja -tutkiskelun matkaa käytyäni viimeisen vuoden, on ollut todella vaikea myöskään jatkaa päivittelyä samoilla aiheilla kuin vuosi kaksi sitten. Silloinen unelmista läyhääminen (mikä on oikeasti ihana asia ja tuo elämään merkityksellisyyttä) ei tuntunutkaan enää tässä hetkessä siltä suurimmalta intohimolta, sillä enhän itsekään vielä tienyt mitä elämässäni seuraavaksi haluan. Ja koska en ollut löytänyt vielä sitä uutta suuntaa, on ollut älyttömän vaikea myös päivittää mistään, kun inspiraatio on ollut hukassa. Lisäksi ne uudet ihanat asiat, mistä olisi ollut päiviteltävää, ovat sellaisia, jotka haluan nykyisin pitää vain itselläni ja jakaa vain läheisieni kanssa. Jaoin ennen koko elämäni, AIVAN KAIKEN, someen. Myöskin koko elämäni oli koko ajan muiden minulle tuntemattomien ruodittavissa, mukaanlukien minulle rakkaat ihmiset. Olen nähnyt, kuinka raadollinen paikka some on ja haluan jatkossa suojella rakkaita läheisiäni siltä kaikelta paskalta, mikä ei heille kuulu. Haluan myös säilyttää ne muutamat tietyt elämän onnenhippuset nykyisin vain itselläni, jotta voin myös nauttia niistä täysin siemauksin rauhassa. On oikeastaan ollut todella vapauttavaa, että olen voinut jakaa elämäni enemmän työminään (joka valikoi ne pienet palaset, mitä haluaa tuntemattomille näyttää) ja oikeaan minään (jonka tuntee vain ja ainoastaan lähimpäni). Ja faktahan on, että tosi elämä tapahtuu somen ulkopuolella.

Nykyään siis yhtenä arvoistani on se, että kaikki ei kuulu kaikille, vaikka kuinka ihania asioita ne olisikin jakaa (ja varmasti myös niitä asioita, mitä olisi kiva teidänkin seurata). Olen siis tehnyt selkeän rajauksen, mitä asioita en enää nykyisin halua jakaa someeni. Mutta, siksi on ollut myös vaikeampi päivitellä unelma-asioiden lisäksi ennen jakamaani päivittäistä elämääni someeni.

Hieman asiasta sivuten nykyiseen somekulttuuriin

On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka moni julkisuuden henkilö ja somevaikuttaja on itseasiassa puhunut tästä aiheesta viimeisen vuoden sisään. Tuntuu, että somessa mikä vaan on sallittua ja aikuisista on tullut pahempia kiusaajia kuin lapsista ja nuorista kouluissa. On niin paljon helpompaa kirjoittaa se ilkeä kommentti tai viesti (varsinkin piiloutumalla anonyymin sitä varten tehdyn profiilin taakse), kuin tulla sanomaan se kasvotusten ihminen ihmiselle. Tai miettiä, miltä itsestä tuntuisi saada sellainen.

Sitä ihmisyyttä olen jäänyt kaipaamaan, ymmärrystä että kaikki on vain ihmisiä ja eikä mitään täydellisiä koskaan erehtymättömiä kiiltokuvia (vaikka some tänäpäivänä onkin pitkälti niitä kiiltokuva hetkien jakamista muille). Jokaisella on kuitenkin samanlainen tavallinen välillä myös tylsä arki, myös niitä huonoja päiviä, löytyy samanlaisia ongelmia elämässä kuin muillakin, niitä ei vain niin usein tule jaettua somen puolelle ja jokainen tekee joskus virheitä (se on elämässä väistämätöntä, osa ei vain ole somessa näkyviä, jolloin niistä jää kuulematta).

“Joka on syn­ni­tön, heit­tä­köön en­sim­mäi­sen ki­ven.”

Se, että ennen kuin arvostellaan sitä, miten muut toimii, mitä joku on päättänyt jakaa someensa ja mitä ei, tai ennen kuin nostetaan se kivi ja aletaan heittää, muistettaisiin, että ihmisiä me kaikki ollaan ja nähdään vaan maailma jokainen täysin erilaisten lasien läpi. Niihi laseihin vaikuttaa taas niin moni asia, mm. elämänkokemus, vastoinkäymiset, arvot, ympäristö, ihmiset, se mitä meille on opetettu kotona, kouluissa, työpaikoilla ja ylipäätään yhteiskunta.

• 

• 

On ok olla hukassa ja etsiä itseään monta kertaa uudestaan elämässä

Mutta takaisin aiheeseen. Haluan tällä postauksella jakaa, että on ok olla välillä myös hukassa itsensä kanssa, kunhan ei lakkaa etsimästä. Olen palanen kerrallaan löytänyt uusia intohimoja ja asioita, mitä haluan tehdä ja tuntuu omalta, mutta palasia vielä on etsinnän alla. Uskon myös, että tämä koronatilanteen osuminen tähän samaan aikaan on vaikeuttanut asiaa, sillä poikkeustilan vuoksi kotona neljän seinän sisällä kuukausitolkulla nuokkuminen ei ole ruokkinut inspiraatiota parin ensimmäisen viikon jälkeen (sen jälkeen päivät alkoivatkin toistaa vaan itseään eikä uusista asioista ja ympäriöistä ole saanut uutta inputtia ajattelulle). Ja tietenkin stressi muuttuvasta maailmasta ja sen vaikutuksista niin työ- kuin henkilökohtaiseen elämään on vienyt fokusta enemmän niistä selviämiseen ja uudenlaisen arjen opetteluun.

En tiedä vielä mihin suuntaan haluan omaa someani lähteä viemään ja pitäisikö taas aktivoida blogia ja jos kyllä, niin millä teemoilla. Luotan, että löydän niihinkin ajan kanssa vastauksia – eihän minulla tällä kertaa ole mihinkään kiire. Sillä välin pyrin nauttimaan päivistäni niiden asioiden tiiimoilla mitä jo nyt on, kun samalla kehittän ja etsin itseäni erilaisten uusien asioiden, tekemisten ja kokeilujen parissa.

Hukassa tai ei, niin silti voi kokea päivittäin olevansa onnellinen. Ja tekemällä asioita ja avoimesti uusia juttuja kokeilemalla se sun oma juttusi löytyy, eikä sillä, että sitä koittaa vaan paikoillaan istuen miettiä päänsä puhki.

PS. Nyt kun kirjoitin pitkästä aikaa, tuntuu kuin olisin löytänyt jo yhden hukassa olleen palasen itsestäni. Rakastan kirjoittaa, mutta silloin kun siihen on aihetta. Tykkäisitkö lukea enemmänkin mun kirjotuksia?

Musta ois ihana vaihtaa ajatuksia sun kanssa! Jaathan alle, jos oot ollut hukassa tai sulla on koskaan ollut samanlaisia ajatuksia itsesi uudelleen etsimisestä tai arvojen muutoksesta. Tai jaa alle vaikka siitä, mitä ajatuksia some sussa herättää niin hyvässä kuin pahassa. Tai voit myös laittaa mulle Instagramin puolella viestiä!