4 syytä, miksi festarit on hyväksi mielelle – Summer Up 2018

Viikko sitten juhlittiin Summer Up 2018 -festareita Lahessa Mukkulan rannassa. Kiitos Nelonen Media Live huikeesta tapahtumaviikonlopusta ja myös kiitos mun yhteistyökumppaneille Stoolille ja Veromoda Triolle. Kyseinen viikonloppu oli älyttömän huikee ja hauska, josta päällimmäisenä mieleen jäikin kaikumaan sanat: kiitollinen, siunattu, onnellinen. Viikonlopun tuntemuksien pohjalta mieleeni nousikin muutama ajatus, jotka haluan jakaa sulle.

Summer Up -festarit

Summer Up -festarit, Nikke Ankara

4 syytä, miksi festarit on hyväksi mielelle

1. On tärkeää tehdä asioita, joita rakastat ja jotka tuovat sinulle iloa

Kaiken kiireenkin keskellä sinun on tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnistasi. On priorisoitava aikaa niille itselle tärkeille asioille, jotka tuottavat sinulle iloa ja jotka täyttävät akkusi täyteen. Jokaisella on varmasti paljonkin asioita, joita haluaisi tehdä ja olla mukana, mutta kaikkea ei ole mahdollista tehdä rajallisen ajan vuoksi. Siksi sinun tulee priorisoida ne sinulle ja omalle jaksamisellesi tärkeimmät asiat ykköseksi. Sinun tulee pitää huolta siitä, että teet asioita, jotka tekevät sinulle energisen ja elinvoimaisen olon, mutta ennen kaikkea iloisen ja onnellisen. Silloin pystyt myös jakaa sitä hyvää muille kun oma mukisi on täynnä ja siitä väkisinkin läikkyy yli. Sinun tulee asettaa itsesi ykköseksi ja pitää huoli, ettet polta itseäsi loppuun. Siksi kaiken kiireenkin keskellä on tärkeää levätä, ottaa aikaa itselle ja niille asioille, joiden tekemisestä nautit ja tuovat sinulle iloa ja hyvää oloa.

Festarit on täydellinen vaihtoehto tekemiseksi, jos siis nautit ulkoilmasta, musiikista ja ihmisten kanssa ajan viettämisestä – silloin et voi murehtia kiireitäsi vaan pakollakin otat sen hetken itsellesi ja olet läsnä.

Summer Up -festarit, Veromoda Trio

2. On tärkeää viettää aikaa itsellesi tärkeiden ihmisten kanssa

Ei riitä, että näet sinulle tärkeitä ihmisiä usein, vaan ennemmin siten, että kun näette, molemmat on läsnä ja yhdessä oltu aika on iloista ja täynnä riemua. Se, että ei ole kiire, vaan voitte nauttia toistenne seurasta täysillä ja luoda ikimuistoisia hetkiä. On siis parempi nähdä harvemmin ja kunnolla kuin monta kertaa siten, että ei oltaisi oikeasti läsnä niissä hetkissä.

Vielä parempi, jos pystytte tehdä jotain kivaa yhdessä, jotain sellaista, mikä tuo teille molemmille iloa ja naurun hetkiä. Mikäpä olisikaan siis parempi tekeminen kuin lähteä yhdessä festareille, jossa ei voi samaan aikaan keskittyä mihinkään muuhun kuin siitä hetkestä nauttimiseen.

Summer Up -festarit, Bile-Dani ja Teflon Brothers

Summer Up -festarit

3. Festareilla on mahdollisuus tutustua uusiin ihaniin ihmisiin ja nauttia vapaasta, avoimesta ja rakastavasta ilmapiiristä

Festareilla ihmiset ovat avoimia, vapautuneita ja ennen kaikkea positiviisella päällä. Koko Suomen kansa kokee yhteneväisyyttä ja uusiin ihmisiin tulee helposti tutustuttua festareilla ihan vahingossakin. Jos siis halajat uusia samanhenkisiä ystäviä, festareille voi lähteä jopa yksinäänkin, aina siellä tutustuu ja eksyy uusien tuttavuuksien joukkoon.

Festareiden tunnelma on jotain niin käsinkosketeltavan siistiä – valtava positiivinen energialataus, joka kantaa myös pitkälle arkeen. Festarit on monille vuoden kohokohtia ja se kyllä näkyy, kun kaikki nauttivat sydämensä pohjasta pitäen hauskaa ja nauraen loputtomiin. Tunnelma on kaukana jännittyneestä tai negatiivisesta ja ihmiset on ytimekkäästä sanottuna ihan hiton hyvällä tuulella.

Summer Up -festarit, Teflon Brothers

4. Musiikin voima on ihmeellinen

Musiikki on livenä jotain aivan toista maata kuin Spotify listoja kuluttaen. Livemusiikki herättää eloon ja saa fiilistelemään kunnolla. Eli siis toisin sanoen livemusiikki on elävää musiikkia.

Oon huomannut myös itse, että festarikeikkojen aikaan mut valtaa tosi suuri inspiraatio – ideoita, tunteita, ajatuksia, vastauksia tulevaan ja siihen, mitä elämältäni haluan. Sitä on todella vaikea selittää sanoin, se pitää itse kokea. Anna siis festarimusiikin viedä sut toiseen maailmaan – fiilistele niin elein kuin myös mielessäkin kaikkia aisteja käyttämällä.

Summer Up -festarit, Bile-Dani ja Teflon Brothers

Summer Up -festarit, Teflon Brothers

Oletko lukenut jo nämä?

5 vastausta artikkeliin “4 syytä, miksi festarit on hyväksi mielelle – Summer Up 2018”

  1. Mistä toi ihana valkoinen mekko on??😍

    1. Se on Veromodan Summer Up popup mallistosta!😍 En tiedä, et onko niitä jäänyt sit yli sieltä🧐

  2. Millä ohjelmalla editoit noi kuvat?😍

    1. Noi on otettu suoraan huji-sovelluksella☺️

  3. […] 4 syytä, miksi festarit on hyväksi mielelle – Summer Up 2018 […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics