Korut on osa identiteettiä ja luomassa tarinaa omannäköisestä elämästä
Kaupallinen yhteistyö: Samaskoru
Korut on ollut ainekin mulle aina iso osa asukokonaisuutta ja sen myötäistä identiteetin rakentumista. Kuitenkin koen itse vanhemmaksi kasvettuani ja omaa itseäni paremmin löydettyäni korujen merkityksen muuttuneen mulle paljonkin. Siinä, missä ennen valitsin pääosin korut muotivillitysten mukaan, nykyisin suosin merkityksellisiä ja mun persoonaa kuvaavia koruja.
Ne korut, joita mun korukaappiin onkin vuosien saatossa jäänyt muiden joudettua kirppikselle tai roskiin, on mun itseni näköiset korut – omaleimaiset ja henkilökohtaiset korut. Monilla niistä on jopa useitakin merkityksiä. Osa on sosiaalisia tekijöitä – korut, joihin liittyy muistoja tai tunneside toiseen ihmiseen. Oon voinut esimerkiksi saada korun joltain tärkeeltä ihmiseltä lahjaksi (ja pelkkä lahjaksi saaminen ei riitä perusteeksi, pitää istua yks yhteen myös identiteetin kanssa) tai ne korut päällä oon kokenut monet hienot hetket. Lisäksi on myös yksilöllisiä tekijöitä – korut, jotka rakentaa identiteettiä, edustaa itselle rakkaita asioita ja arvoja tai on estettisiä ja viimeistelee asut mun persoonan mukaisesti.


Omannäköiset korut
Sain yhteistyössä Samaskorun kanssa valita itselleni muutamat mieluisat korut. Päädyin muutoin korvakoruihin, paitsi mulle ja Danille yhteiskoruiksi eläinaiheisiin kaulakoruihin.
Pääosa mun koruista on nykyään korvakoruja ja tunnenkin itseni hyvin orvoksi, jos oon unohtanut laittaa korvakorut. Normaalisti arkena pidän ihan pieniä nappeja, mutta aina kun lähden tapaamisiin tai ulos, tykkään panostaa enemmän myös pukeutumiseen ja viimeistellä asun näyttävämmillä koruilla – useimmiten juurikin korvakoruilla. Korvakorut on musta helpot, koska ne ei ahdista, kiristä tai purista vaan kulkee melko huomaamattomasti matkassa mukana, mutta koitenkin tuo paljon näyttävyyttä. Vaikka nykyisin omaan vahvemman itsetunnon opittuani pitkän työstön jälkeen rakastamaan itseäni juuri tälläisena kuin olen, saan silti itsetunnolle mukavan boostin laittaessani näyttävät korvikset korviin. Ehkä siinä on sekin, että mun mielestä korvakoruihin kiinnittää helpommin huomiota kuin kaulakoruihin. Ja nytkin kun oltiin juhannusfestareilla eikä säät oikein hellinyt ja sai kulkea koko ajan sadetakki yllä, sai korvakoruilla asuun tuotua sitä omaa persoonaa, omaperäisyyttä ja näyttävyyttä (varsinkin nuo ananas korut sai lukemattoman määrän kehuja ja kyselyjä).


Eläinaiheiset kaulakorut sattui olemaan mun ja Danin horoskoopit eikä meiltä löytynyt vielä entuudestaan mitään “rakkauskoruja”, joten nää oli mainio valinta symboloimaan meidän tunnesidettä. Jatkossa aina kun puetaan ne päälle, voi lämmöllä tuudittautua rakkauden tunteeseen. Mulla on entuudestaan muutamia Danilta saatuja koruja, joita käyttäessäni saan hyvän olon niiden esteettisyyden lisäksi siitä tunteesta, mitä itse korun antajaan liittyy. Ja kun miettii meidän suhdetta niin horoskoopit kuvaa sitä aika osuvasti. Oon myös lukenut monia yhteensopivuus testejä ja niiden sisältö kuvaa juuri meidän suhdetta. Vaikka ollaan perusluonteiltamme melko erilaisia, tykätään kuitenkin samoista asioista ja elämänarvot kohtaa. Tasapainotetaan toisiamme. Eikä meidän suhde myöskään meidän horoskooppien risteytyksellä oo mikään helpoin, mutta minähän leijonana tykkään haasteista.


Mitkä näistä koruista on sun lempparit?
Saat muuten alennuskoodilla EVE – 20 % kaikesta Samaskorun sivuilta 22.7.2018 asti.
Â
Vastaa