Ulos oravanpyörästä – Tilannekatsaus

Niille, ketkä Unelmapostin-listallani jo ovat, tämä teksti on jo pääosin tuttua. Sain kuitenkin useammalta kommenttia, kuinka viimeisin sähköpostiviestini oli kolahtanut ja kovaa, joten halusin jakaa sen myös tänne blogin puolelle. Ja niille, ketkä eivät vielä listalla ole, niin kerrottakoon, että jaan sähköpostiviestein viikottain ylimääräisiä vain Unelmapostia varten tehtyjä julkaisuja, tekstejä ja extramateriaaleja. Vaikka siis blogin puoli onkin elänyt hiljaisempia aikoja, Unelmapostin parista minut on tavoittanut edelleen säännöllisesti. Jos et ole vielä sähköpostilistalla, liity mukaan tästä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilannekatsaus

Syy, miksi olen viime ajat ollut hieman hiljaisempi näiden kirjeiden ja blogin puolella, tulee tässä:
Olen viime viikot pohtinut todella paljon omaa elämäntilannettani, tarkistanut, että olenhan tyytyväinen nykytilanteeseen sekä katsastanut seuraavia tavoitteitani uusiksi. Olen myös paljon pohtinut aikaa taaksepäin ja miettinyt siellä tekemiäni virheitä ja mitä niistä silloinaan opin. Olen myös huomannut suorittajana toistaneeni samoja virheitä nyt, vaikka luulin jo aiemmin toistamiseen tehtynä oppineeni niistä. Sen vuoksi, haluankin jakaa sinulle nyt tärkeät seuraavat ajatukset ja tilannekatsauksen.

Pohjustuksena seuraavaan, suosittelen sinua lukemaan postaukseni Totuus viimeisestä vuodesta, jotta ymmärrät hieman paremmin, mistä nyt jatkan.

PS. Rositan Toimistosta travelleriksi -kirjan* 10 % alennuskoodini “Roosaeveliina” toimii yhä! Minulle se oli käänteen tekevä kirja ja hetki, joten se voi olla sitä myös sinulle!

“Päätin, että jatkossa kuljen oma onnellisuus edellä enkä toista enää samoja virheitä. Aloin miettimään kaikessa mitä tein, että nautinko siitä ja pääsinkö hyödyntämään sisäistä paloani kyseisessä asiassa. Aloin kyseenalaistamaan yhä enemmän yhteiskunnan ja työelämän edustavia arvoja ja normeja, siitä, että joku muu päättää elämäni raamit ja kaikki materian haaliminen.Halusin olla vapaa menemään ja tekemään milloin haluan, mitä haluan, ilman, että siihen tarvitsee kysyä lupaa joltain toiselta.”

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ulos oravanpyörästä

Tein keväällä ison rohkean hypyn työurallani ja pieni tilanne katsaus siihen. Ennen irtisanoutumistani vakituisesta työsuhteestani, koin rehellisesti elämäni pelottavimpia aikoja. Pari viikkoa vatsa oli niin krampissa jännityksestä ja pelosta, että sen laukeamisessakin meni tovi. Kuitenkaan päiväkään tekemääni päätöstä en ole katunut ja pelko oli täysin turhaa. Ennen irtisanoutumisen hetkeä kävin kaikki pelkotilat ja pahimmat kauhuskenariot läpi – mitä jos yritykseni ei kannata, jos asiakkaani vain katoavat, jos romahdan tai sairastun niin kuka minulle maksaa sairaslomista, jos jos jos… Kuitenkin, on sanottua, että kun uskaltaa hypätä rotkoon, elämä kyllä kantaa ja sen universumi minullekin teki. Sain jo kuukausia merkkejä universumilta siitä, että se olisi oikea päätös, mutta silti järki taisteli vastaan. Todellisuudessa sinä päivänä, kun irtisanouduin, ihmeitä alkoi tapahtumaan. Sain upeita yhteydenottoja, uusia mahdollisuuksia ja projekteja, asiakkaita jonoksi asti sekä ennen kaikkea kaipaamaani vapautta.

Olen todella kiitollinen tänä päivänä, että saan tehdä työtä, mitä rakastan. Saan tehdä sitä itse määrittelemien aikojen puitteissa niin paljon tai vähän kuin haluan, keiden kanssa haluan ja oikeastaan myös mitä haluan. Yritystoimintani onkin saanut laajentua monialaiseksi ja saan tehdä vielä monipuolisemmin töitä eri asioiden, projektien ja eri ihmisten kanssa, sen mukaan mihin itse haluan lähteä mukaan. Ja kuten keväällä kirjoitin päättäneeni jatkossa kulkea oma onnellisuus edellä ja miettiväni kaikessa mitä teen, pääsenkö hyödyntämään sisäistä paloani sen parissa ja pystynkö tekemään sitä säilyttäen vapauteni, niin sitä nykytilanteenikin tarjoaa.

Siis ihan oikeasti, kuinka turhaa se pelko oli? Miksi oravanpyörästä hyppääminen onkin niin vaikeaa?

Kuitenkin yksi asia, josta en vieläkään ottanut opikseni, vaikka kiven kovaa päähäni sitä taioin, on suorittaminen. Samat virheet toistaa niin monta kertaa, kunnes on tosissaan ottanut niistä opikseen ja kasvanut. Ehkäpä kolmas kerta toden sanoo? Elän käytännössä nyt omaa unelmaani todeksi, mutta koska olen helposti innostuva ihminen, en halua tuottaa muille pettymystä ja olen taipuvainen myös suorittamiseen, en usein osaa tai kehtaa kieltäytyä – varsinkaan, jos kyseessä on todella hyvältä kuullostava asia tai muiden auttaminen. Aidosti muiden auttaminen on minulle niin lähentä sydäntä, että pahimmalta tuntuu tuottaa pettymys jollekin yksittäiselle ihmisille, hänen pyytäessään jotain. Tai kun haluaisin niin kovasti olla hyvinvointivalmennuksen asiakkaideni tukena 24/7 ja nähdä jokaista vaikka päivittäin, mutta kuin se ei vain resurssieni puolesta ole mahdollista. Tai kun tekisin mielelläni töitä ympäri vuorokauden jokainen päivä, sillä rakastan työntekoa niin paljon, mutta kun akkujakin on ladattava välillä ja koettava elämää myös itse, jotta voi oppia ja kasvaa entistä paremmaksi ihmiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tauon paikka ja aika katsoa peiliin

Olen viime viikonlopun ollut viettämässä rauhallista mökkiviikonloppua muutaman rakkaan ihmisen kanssa ja saanut kaiken kiireen ja suorittamisen keskeltä sen tarvittavan tauon pysähtyä ja miettiä syvällisemminkin asioita ja nykytilannetta. Olen kyllä viettänyt vapaata työni parista aiemminkin, mutta voin sanoa, että keskellä kaupungin melskettä ja aikataulut täytettynä aktiviteeteilla, se ei onnistu samanalailla kuin jossain rauhallisessa paikassa, missä ei ole mahdollisuutta suorittamiseen (paitsi mökkipihan siivoukseen, mutta siivoaminenhan on terapeuttista :D).

Se, mitä päällimmäisenä on jäänyt nyt mieleeni, että kiireisenä, stressaantuneena, väsyneenä ei kykene olemaan se paras versio itsestään – se on fakta. Siispä nyt on taas oppitunnin aika. On aika pysähtyä ja hidastaa tahtia, vaikka kuinka ihanaa ja innostavaa työtä tekisikin ja annettava aikaa niille itselle tärkeisiin ja akkuja lataaviin asioihin. Minulle se on terveellisesti syöminen, urheilu, itsetuntemuksen ja -kehittämisen kirjojen lukeminen, luonnon helmassa oleilu (metsä, vesi ja tuli elementteinä tekee ihmeitä ihmismielelle) sekä muu hauska itselle rakkaiden ihmisten kanssa. Jollekin toiselle nuo asiat voivat olla ihan toiset. Tärkeintä on, että jokainen viettää tarpeeksi usein ja riittävästi aikaa asioiden parissa, joita rakastaa.

On aika sanoa heipat suorittamiselle ja samalla oppittava sietämään sitä, että aina ei kaikkea pysty tekemään samaan aikaan ja niin täydellisesti kuin haluaisi. Välillä joutuu tuottamaan muille pettymyksiä oman jaksamisensa, onnellisuutensa ja kaikkivoipaisen minänsä tähden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt haluankin haastaa sinua! Ota hetki aikaa ja pohdi seuraavia SINULLE esittämiäni kysymyksiä:

Tyydytkö vai oletko todella tyytyväinen nykytilanteeseesi?

Elätkö elämääsi itsesi vai jonkun toisen tähden?

Osaatko sanoa ei, jos kyseinen asia ei vie sinua sinne suntaan, johon tahtoisit?

Entäs silloin kun haluaisit kovasti tehdä sen, mutta jaksamisesi ei riitä kaikkeen?

Elätkö sitku elämää vai nyt kun?

Tukeeko ympäristösi muutoksen tekemistä vai pitää visusti paikallaan?

Oletko valmis olemaan onnellinen, elinvoimaisin ja kaikkivoipaisin sinä?

Sinä riität. Sinä pystyt. Ja aina on toivoa. Kun uskot itseesi, ihmeisiin ja elämän olevan täynnä toivoa, liikut eteenpäin. Kun uskosi loppuu ja heität hyvästit toivolle, pysähdyt.
Joten sano, itsellesi nyt: “Minä uskon itseeni ja pystyväni mihin vain!” Ja tosissaan usko siihen, sinä todellakin pystyt mihin vain!

Sinua voisi kiinnostaa myös:

 

*Postaus sisältää suosittelulinkin. Linkin klikkaaminen ai aiheuta sinulle kuluja, eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivulla ja miettiä ostopäätöstäsi niin pitkään kuin haluat. Suosittelen vain niitä tuotteita, joita olen itse testannut, käyttänyt ja todennut toimiviksi.

8 vastausta artikkeliin “Ulos oravanpyörästä – Tilannekatsaus”

  1. Hienoa että uskalsit toteuttaa itsellesi tärkeän asian. Itse junnaan elämässä paikallaan ja kaikki elämässä masentaa. Paljon on tapahtunut asioita. Onnea ja iloa elämääsi ja työhösi 😊

    1. Kiitos superisti!💗 Kyllä se siitä lähtee, kun tekee tarkan suunnitelman, helpompi edetä askel askeleelta eteenpäin! Tsemppiä!😘

  2. Oot älyttömän rohkea, kun pystyt tekemään noin ison muutoksen elämässäsi!
    Itsekin kaipaisin kipeästi muutosta elämääni, mutta mulla ei ole hajuakaan mitä haluan. Olen kauan miettinyt sitä mitä tahdon, mutta en edelleenkään tiedä. Jo melko pian pitäisi suunnata elämässä eteenpäin, mikä jo itsessään lisää ahdistusta.
    Tsempit sulle tulevaisuuteen, oot jo tehnyt niin paljon töitä ettei mikään oo enää rajana!😊

    1. Kiitos super paljon!❤️ Helppoa se ei oo ollut, mutta kyllä sen arvoista!😍 Mäkään en vielä kolme vuotta sitten tiennyt mitä halusin, kunnes aloin tutustumaan enemmän itsetuntemuksen ja -kehittämisen kirjoihin, uskalsin alkaa unelmoida rajattomasti ja kirjojen ja tsemppaavien ihmisten tukemana aloin uskomaan itseeni! Siitä se lähtee!💪🏻

  3. Kuulostaa helpolta ja toimii varmasti silloin kun voi miettiä vaan omaa itseään. Mutta perheellisenä näihin asioihin tulee automaattisesti uusi kerros mikä vaikeuttaa välillä sitä omaa intuition kuuntelemista. Koska kaikki on niin paljon helpompaa silloin kun tarvii hoitaa ruokaa pöytään vain itselle 😉

    1. Aivan varmasti! Mutta varmasti silloinkin tarkalla suunnitelmalla voi ottaa pienempiä askelia niin ison hypyn sijaan💗

  4. […] Ulos oravanpyörästä – Tilannekatsaus […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics