Hiusten hyvinvointi – Varo tekemästä samaa virhettä


Vuosi sitten mun hiuksille tapahtui jotain aivan järkyttävää

Oltiin Danin kanssa lomareissulla Teneriffalla ja olin puhunut jo Suomessa, että pitäisi mennä kampaajalle värjäyttää juurikasvua. No Dani sitten ajattelevaisena mun löhöillessä uima-altaalla oli käynyt varaamassa mulle ajan meidän hotellin vieressä olevalle paikalliselle kampaajalle. Mä kyseenalaistin kyseisen kampaajan moneen kertaan, sillä skandinaavinen hius on laadultaan aivan eri kuin joku espanjalainen hius ja varsinkin blondausta tehdessä käyttäytyy täysin eritavalla. Loppupelissä päätin luottaa Danin intuitioon oman intuition sijaan ja menin kyseiselle kampaajalle.

IMG_7043
Oikean puolimmainen on otettu ennen kauhukampaajaa ja vasen toisen kampaajakäynnin jälkeen.

Kauhukampaaja

Pyysin värjäämään tyven pois ja sävyttämään koko hiukset astetta viileämmäksi kuin nykyinen latva oli. Se ei sitten mennytkään ihan niin putkeen kuin toivoin. Aluksi hän värjäs mun juurikasvun ja siinä kohti istuin vielä peilillä ja näin, että hiukset oli blondit. Sitten kun mentiin pesupisteelle sävyttämään, istuin siinä pisteellä useamman tunnin. SIIS USEAMMAN TUNNIN. Jossain kohti aloin ihmettelemään kun nää kaksi paikallista alkoi juoksemaan ympyrää mun ympärillä ja vuoron perään hieroi eri aineita mun päähän ja keskusteli kiivaaseen tahtiin. Pitkään tätä jatkuessa he vetäytyi sivullamme ja aivan kuin toinen heistä olisi rukoillut espanjan kielellä ja toivonut hiusten muuttuvan itsestään. En nähnyt itseäni laisinkaan, joten kysyin Danilta, että miltä mun tukka näyttää. Dani tokas vaan, että hyvä siitä tulee.

No sama sekoilu jatku ja he keksi sitten laittaa foliohatun mulle päähän. Sitä pidin päässä lähemmäs tunnin (like what??) ja senkin jälkeen hysteria jatkui. Kysyin Danilta uudestaan, että miltä mun tukka näyttää. Saadessani vastauksen, että sun hiukset on vihreät, olin romahtaa itkuun. Pidättelin kuitenkin itseäni vielä hetken kasassa ja pesupisteeltä peilin eteen hiusten kiuvaukseen kävellessä vuorostaan minä rukoilin, että hiukset muuttuisivat vielä blondiksi. Lopulta tää kampaaja sanoi, että ollaan valmiita. Dani tokas siihen aika napakkaan sävyyn, että tuohan on ihan vihreä, että eipä taida olla valmis. Tää kampaaja sitten sanoi, että tulkaa huomenna niin laitetaan vartiksi maski päähän ja Volá, se on platinablondi. Kaiken lisäksi kehtasivat vielä rahastaa koko summankin.

Itkuhan siinä tuli

Itku kurkussa ja paniikkikohtauksen valloissa siitä sitten poistuin hotellihuoneeseen ja koko loma oli menossa pieleen. Sanoin Danille, että en poistu mihinkään niillä vihreillä hiuksilla. Eniten mua hävetti kävellä hotellin aulan poikki niillä, sillä respan tädit olivat juuri edellisenä päivänä ihastelleet mun blondia tukkaa – eipä ollut enää mitään ihasteltavaa. Aika järkyttyneitä katseita siitäkin tuli. Varmaa oli se, että sille kampaajalle en enää uskaltaisi mennä. Aloin huoneessa laittamaan kovaa vauhtia viestiä Suomeen monille kampaajaystävilleni ja kyselemään ensiapu vinkkejä ja tiedustellut, mitä ihmettä mun tukalle oli oikein voitu tehdä. Apua ei kuulema kuitenkaan kotikonstein ollut mun tilanteeseen saatavilla ja yö menikin sitten valvoessa itkukurkussa.

Vihreät hiukset kusenkeltaisiksi värinpoistolla – puolet hiuksista paloi päänahkaan asti

Aamulla Dani tuli huoneeseen ja oli soittanut saaren kaikki luotettavan oloiset kampaajat läpi ja saanut ruotsin taidoillaan suostuteltua erään ruotsalaisen kampaajan ottamaan mun ylimääräisenä päivän päätteeksi. Siellä hän sanoi, että mun hiuksiin oltiin laitettu mustaa pigmenttiä – mikä lie syynä. Alkoi järkyttävä värinpoisto operaatio ja sävytys. Sanoin, että en suostu pesemään väriä ennen kuin nään, että se on edes jokseenkin blondi. Lopulta yli 30-asteen helteessä polttava värinpoisto pitkään oltua päässä mulla alkoi mennä taju. Silmissä sumeni ja oli pakko hihkasta Dania ottamaan kiinni. Tää kampaaja teki sen, mitä tossa toivottomassa tilanteessa pystyi, mutta olihan nää kaksi päivää todella rankat mun hiuksille ja lopputulemana kusenkeltaisen tukan lisäksi puolet mun hiuksista oli palanut päänahkaan asti. Koko päänahka hilseili ja hiukset oli katkenneet (tosin tässä kohtaa sitä ei huomannut vielä samanlailla kuin myöhemmin niiden alettua kasvaa).

IMG_7068
Vasen kuva on kauhukampaajan jäljiltä ja edestä ne oli vielä tummemman vihreät. Oikea kuva on sitten jo ruotsalaisen kampaajan kättenjälkeä (siltä osin, mitä tuossa tilanteessa oli enää mahdollista).

Muutama kuukausi myöhemmin

Suomessa kävin sitten muutaman kuukauden päästä kampaajalla, jonka kanssa saatiin keltaisuutta jo käännetty pois ja hiukset alkoivat näyttää taas tutuilta kylmemmän sävyisiltä. Tässä kohti hiukset eivät olleet kasvaneet vielä sen vertaa, että palaneet hiukset olisi kasvaneet näkyviksi ja törröttäviksi. Ehkä noi sentin verran, mutta ne oli niin lyhyitä ettei niihin kiinnittänyt huomiota.

Silver blond hair

Oman käden kautta säästämällä

Syksyllä sitten juurikasvun kasvettua sain älyidean, että säästetään ja tehdään itse. Kun kampaajakäynteihin oli kuitenkin jo saatu rahaa palamaan viimeisen puolen vuoden. aikana. Hain kaupasta värin ja lopputuloksena keltaisempi hius ja juurikasvusta jäi silti raja (tosin maantien harmaan sijaan keltainen, mutta raja näkyi kuitenkin). Hain kampaajotukusta uuden värin ja värjäsin viikon päästä uudestaan juuren. Lopputulos ei muuttunut yhtään, mutta pesun yhteydessä huomasin melkein puolet hiuksista lattiakaivon päällä. Samoihin aikoihin keväällä päänahkaan asti palaneet hiukset olivat alkaneet kasvaa jo näkyvän pituisiksi eikä niitä saanut millään kiinni. Turhauduin monesti niin paljon, että teki mieli vetää kaikki ne lyhyet hiukset saksilla naps poies.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Syksyllä itkin usein ennen ihmisten ilmoille lähtemistä, kun hiuksia ei saanut ojennukseen. Pidennyksienkin hankkiminen kävi mielessä, mutta se ei olisi poistanut sitä töyhtöongelmaa. Mulla ihan oikeasti sojotti muutaman sentin hiuspätkään ihan otsasta niskaan asti vaikka kuinka vedellä ja aineilla koitti painaa alas. Arviolta puolet mun hiuksista oli katkennut silloin keväällä juureen asti ja hiukset todella huonossa kunnossa vaalennusoperaatioista.

Olin tuon kokemuksen myötä hyvin hyvin varovainen kaikkien kampaajien suhteen, mutta nyt oli pakko saada tukka kuntoon ja löytää luotettava vakiokampaaja. Olin aikoinaan käynyt Annikalla, ennen kuin hän oli avannut vielä omaa liikettä Lahteen ja hänen työnjälkeen olin aina ollut tyytyväinen. Syksyllä varasinkin siis ajan Annikan liikkeeseen Stooliin – Veeralle kylläkin, koska sille sattui löytymään sopiva aika mun aikatauluihin istuen. Siitä lähtien on Stoolin tyttöjen kanssa työstetty mun hiuksia terveemmäksi. Alkuun juurikasvua häivytettiinkin värjäämällä vain osa hiusten juurista, eikä mun tukka ois edes kuulema kestänyt koko pään värjäystä (hassu, ettei tätä huomioitu aiemmissa paikoissa).

Hiukset kunnossa
Tällä hetkellä ne lyhyetkin töyhtöhiukset on jo niin pitkiä, että saan jopa ponnarilla ne kiinni. JEIJ!

Tän vuoden puolella sitten rohkenin vielä tummentamaan juurta omaakin nykyistä luonnollista hiusväriä (maantien harmaa) tummemmaksi ja voi kuinka oonkaan ollut tyytyväinen. Nyt viime kerralla vuorostaan Annikan käsin tummennettiin taas hieman haalistunutta juurta ja sävytettiin latvaa kylmemmäksi. Nyt jälkikäteen kun katsoo vanhoja kuvia niin tulee ihan hölmö olo, että oli niin pitkälti rakentanut sen oman identiteettinsä ihan blondien hiusten ympärille, vaikka todellisuudessa ne ei edes korostanut mun kasvoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Paina siis nämä mieleesi

Tästä kaikesta oppineena siis, älä värjää hiuksia kotona (väri voi mennä pieleen, mutta ennen kaikkea hiukset kärsii siitä paljon enemmän kuin ammattikäsissä kampaajalla värjättynä). Lisäksi valitse kampaajasi huolella, älä mene halvan hinnan perässä (niikuin Teneriffa casesta opittiin, tuli paljon paljon kalliimmaksi niin rahassa kuin myös pahassa olossakin). Ja kolmantena, luota kampaajasi ja anna hänen ehdottaa, mikä väri ja muoto vois sopia sulle parhaiten. Monesti sitä itse on niin jumiutunut siihen tiettyyn tyyliin, eikä osaa päästää siitä irti, jos ei vielä tiedä paremmasta. Se rohkean liikkeen tekeminen voi kyllä kannattaa. Kyllä se ammattilainen vaan tietää ja osaa hommansa yleensä paremmin.

Hiusaineet
Ja sen oon myös huomannut tässä, että kunnon aineilla on myös suuri osuus siinä hiusten hyvänä pitämisessä. Aiemmin käytin Fudgen hopeashampoota – se oli hyvä, mutta kuivatti todella paljon hiusta. Nykyisin on yhtä toimiva, mutta kosteuttava hopeashampoo, mitä voi käyttää vaikka joka pesulla kuivattamatta hiusta. Ja Olaplex kotihoitonakin tietty oleellista mainita tässä yhteydessä.

Lisäravinteet tärkeä tekijä hiusten kuntoon

Mun nykyinen luottokampaaja on kauhistellut noita vuoden takaisia kuvia ja sanonut, että on ylipäätään ihme, että mulla on vielä hiuksia päässä eikä onneksi palanut kaikki. Noista monista (varsinkin alun rankoista) käsittelykerroista huolimatta ja hiusten leikkaamisesta myös syksystä eteenpäin mun hiukset on kasvanut vuodessa todella paljon, jopa keskivertopituutta enemmän.

Oon pian kolmisen vuotta käyttänyt Fitlinen* laadukkaita lisäravinteita (Optimaalisetti), joilla on ollut myös mun hiuksien lisäksi todella suuri positiivinen vaikutus ihoon ja kynsiin. Todella iso osa kauneudenhoidosta lähtee oikeasti hyvinvoivasta suolistosta. Siispä jos hiukset on huonossa kunnossa, ei riitä, että niille antaa hoitoa erilaisilla aineilla (oireeseen) vaan on myös paneuduttava syvemmälle eli siihen juurisyyhyn (suoliston kunto, ruokavalio, saako kaikki tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet).

Lue myös nämä:

*Postaus sisältää suosittelulinkin. Linkin klikkaaminen ai aiheuta sinulle kuluja, eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivulla ja miettiä ostopäätöstäsi niin pitkään kuin haluat. Suosittelen vain niitä tuotteita, joita olen itse testannut, käyttänyt ja todennut toimiviksi.

4 vastausta artikkeliin “Hiusten hyvinvointi – Varo tekemästä samaa virhettä”

  1. Auts, aika kamalaa jälkeä teki Teneriffan kampaajat. Mullakin on ihan hirveitä kokemuksia joistakin kampaajista ja vieläkin etsin sitä yhtä täydellistä kampaajaa, kun vanha jäi äitiyslomalle. Nyt sulla on tosi hienot hiukset! 🙂

    1. Joo sanos muuta!😂 Thank God nykyään on ammattitaitoinen luottokampaaja(t)😍

  2. […] Hiusten hyvinvointi – Varo tekemästä samaa virhettä […]

  3. […] paljon hiuksien kärtsääminen, katkeilu ja keltaisuus värjäyksien myötä. Tämä oli itsekin hiuskatastrofini aikaan todella herkkä aihe itselle ja etsin hotellihuoneessa yötä myöten itkien vastauksia asian […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics