Pelko on pelkureille

Jo pienestä pitäen pelko on läsnä elämässä. Koko ajan saa lukea huonoja uutisia tai nähdä ympärillä paljon väkivaltaa ja muuta pelkoa lietsovaa eri suunnista. Kaikki se informaatio jää takaraivoon ja saa pelkäämään elämää. Nyky-yhteiskunnassa pelätään aivan hirveästi varsinkin epäonnistumista, naurunalaiseksi tulemista tai muiden hyväksynnän menettämistä. Kun joku rohkea uskaltaa lähteä kulkemaan omaa tietään ja hypätä tuntemattomaan, ensimmäisenä muilla herää joko pelko hänen puolestaan tai vaihtoehtoisesti kateus siitä, että ei itse uskalla pelon vuoksi tehdä itse mitään niin räväyttävää elämällään. Sen sijaan, että autettaisiin tätä rohkeaa kulkijaa tekemään jotain aivan järjettömältäkin kuullostavaa, yritetäänkin vetää hänet takaisin muiden joukkoon tuttuun turvakaukaloon. Parempi kun kaikki nyt vaan pysyvät kiltisti tutussa ja turvallisessa…

Pelko on tulevaisuutta ja vaikka se tunne on todellinen, pelko on silti aivan turhanpäiväistä – eihän sitä pelättyä asiaa ole edes ehtinyt tapahtua, ennen kuin jo mielessä piirreltyjen kauhukuvien myötä ei ole edes uskaltanut lähteä kokeilemaan asiaa. Kun jätät jotain tekemättä pelon takia, et tule koskaan tietämään mihin kaikkeen mahtavaan se olisi voinut johtaa ja kuinka turhia mielessäsi kummitelleet pelkokuvat olivatkaan.

Ja monesti yhtä suurella todennäköisyydellä samat pelot voivat tulla toteen jopa tekemättä jättäessään. Esimerkiksi jos et uskalla lähteä patikoimaan, koska pelkäät loukkaavasi jalkasi. Voit aivan yhtä hyvin kaatua seuraavana päivänä katukivetykseen ja murtaa jalkasi. On siis täysin turhaa luoda turhaa draamaa pelottelemalla itseään ennen kuin mitään on edes tapahtunut.

Etkö usko itseesi tarpeeksi, jos annat pelolle vallan elämässäsi?

Pelko on pelkureille

Pelko tulee aina olemaan läsnä, valmiina ottamaan ohjat, paisuttelemaan tilanteen kärpäsestä härkäseksi ja saamaan aikaan valtavaa tuhoa. Voimme valita, antaudummeko sille, vai panemme valot takaisin päälle ja ryömimme kaikessa rauhassa sen läpi. – Jen Sincero*

Miten selättää pelot?

Katso peruutuspeiliin

Mieti menneisyydestäsi suuria ja järisyttäviä asioita, joita olet tehnyt, mutta aluksi tuntuivat todella pelottavilta. Oliko pelko todellista vai kuviteltua? Usein se on täysin kuviteltua. Joten seuraavan kerran kun sinua pelottaa lähteä tekemään jotain uutta ja tuntematonta, muista tämä: Jälkikäteen et enää muistele sitä pelkoa, joten älä enää vitkuttele. Pelko on ajanhukkaa! Kuvittele itsesi epäonnistumisen sijaan menestyjän paikalle. Sinä ihan oikeasti pystyt siihen!

Käännös nurinkurin

Pelokkaana asiaa tulee usein paisutelleeksi. Sitä alkaa käydä kaikkia mahdollisia pahimpia kauhuskenaarioita läpi. Mieti mikä on se todellinen pelko asian takana. Miksi pelkäät lähteä tekemään sitä? Onko se häpeä ja itsesi nöyryyttäminen muiden edessä? Miksi pelkäät epäonnistuvasi? Käännä homma sitten nurinkurin ja mieti sen sijaan, kuinka tyhmältä sinusta tuntuu, jos et lähde edes kokeilemaan sen pelossa, että pelkäät näyttäytyväsi muiden silmissä tyhmänä? Sinulla on kuitenkin varmasti vahva syy, miksi haluat tehdä sen. Asian välttely ei kuitenkaan ratkaise pulmaasi, sillä sen sijaan, että näyttäisit muiden silmissä tyhmältä, näytätkin muuten siltä omissa silmissäsi, jos et uskalla lähteä kokeilemaan. Älä nyt herran pieksut sentään ole niin tyhmä, että antaisit pelon estää sinua toteuttamasta unelmiasi! 

Keskitä energiasi oikeisiin asioihin

Tarvitset kaikki mahdolliset energiat ja voimasi unelmiesi toteuttamiseen ja maailman valloitukseen, joten miksi ihmeessä hukkaisit niitä panikoimiseen? Usko itseesi ja ihmeisiin! Tee päätös hyljätä pelkosi ja pidä värähtelysi korkealla. Toista itsellesi niin monta kertaa pystyväsi siihen, että oikeasti alat uskoa sen täytenä totuutena. Sinä todellakin pystyt siihen eikä mitään pahaa tule tapahtumaan – ainekaan mitään maata kaatavaa. 

Miten selättää pelot?

Pysäytä imuri

Et pysty vaikuttamaan siihen, mitä kuulemastasi ja näkemästäsi sisäistät, vaan imet sen kaiken automaattisesti mieleesi. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

1. Keiden kanssa vietät aikaa

Jos vietät paljon aikaa ihmisten kanssa, jotka aina vain valittavat kaikesta ja heidän mielestä kaikki on aina yhtä p*skaa ja elämä potkii päähän koko ajan, imet sen kaiken itseesi ja alat tiedostamatta myös itse käyttäytyä sen mukaan. Sinä pakollakin imet sen kaiken negatiisivuuden itseesi, vaikka kuinka vastaan taistelisit.
Panosta siis elämäsi energiapommeihin ja niihin ihmisiin, jotka motivoivat, innostavat, inspiroivat ja virittävät mielialasi korkealle. Tiedät varmaan sen ihanan tunteen, kun palaat jonkun ihmisen luota aivan into piukeana ja valmiina valloittamaan korkeimmankin kukkulan. Panosta sellaisiin ihmisiin!

2. Mitä katselet ja kuuntelet

Jos katselet ja kuuntelet TV:stä, Youtubesta tai mistä vain muista lähteistä pelkästään negatiivisista asioista ja pelkoa lietsovista asioista, altistut automaattisesti niille ja imet kaiken pelon täyteisen negatiivisuuden sisääsi tahtomattasikin. Mitäpä jos siis suosiolla jättäisit sellaisten asioiden katselun ja kuuntelun tekemättä, jotka vaikuttavat mieleesi negatiivisesti. Käytä aikaasi ennemmin sellaiseen, joka saa mielesi virittymään korkealle, sinut paremmalle tuulelle ja täyttymään “YES I CAN” -asenteesta.

3. Mitä luet

Jos luet uutisista vain maailman kamaluuksista ja somesta ihmisten valituksista siitä, kuinka elämä on epäreilua ja p*askaa, saat kannettavaksi melkoisen painolastin – suoraan sanottuna paskakuorman. Sammuta nyt jo se imuri äläkä enää ota sitä kakkakasaa vastaan! Suosittelenkin sinua kiinnittämään huomiota siihen mitä luet ja keitä seuraat.
Itselläni ainekin mahtavasti on toiminut muutamien innostavien ja inspiroivien ihmisten seuraaminen, heidän tekstien lukeminen sekä itsetuntemuksen ja itsensä kehittämisen kirjojen vaaliminen. Se, että luet positiivista asioista ja onnistumistarinoista, nostattavat sinunkin positiivisuutta ja lujittavat uskoasi itseesi.

Rakasta itseäsi, usko itseesi ja ole itsesi arvoinen

Pelko on ajanhukkaa, se on tulevaisuutta

PELON TAKANA ODOTTAA VAPAUS!

Vahvista itseäsi ja uskoa itseesi kirjoilla

Jos et ole vielä hankkinut käsiisi minun ehdotonta lempikirjaani*, nyt voisi olla korkea aika – LUPAAN, ETTÄ ET TULE PETTYMÄÄN (päinvastoin saan vähän väliä kiitos viestejä lukijoiltani, jotka olivat blogini myötä hankkineet kyseisen kirjan ja siitä oli tullut heittämällä jokaisen lempikirja).

Nappiverkkarit: Vero Moda (Trio/Lahti myymälästä vielä huhtikuun loppuun -20 % ale kassalla sanomalla "roosaeveliina")
Nappiverkkarit: Vero Moda (Yhteistyössä Trio/Lahti myymälästä saat muuten huhtikuun loppuun – 20 % alen kassalla sanomalla “roosaeveliina”)

Kuvat: Kari Björklund photography

Sinua voisi kiinnostaa myös:

 

*Postaus sisältää suosittelulinkkejä. Linkin klikkaaminen ai aiheuta sinulle kuluja, eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivulla ja miettiä ostopäätöstäsi niin pitkään kuin haluat. Suosittelen vain niitä tuotteita, joita olen itse testannut, käyttänyt ja todennut toimiviksi.

 

5 vastausta artikkeliin “Pelko on pelkureille”

  1. Kirja meni tilaukseen! Kiitos vinkistä! Ja linkistä 😀

    1. Se on best of the best!👌🏻

  2. Hei!

    Puhut asiaa. En tiedä onko jo osunut silmiisi, mutta tästä Hesarin artikkelista tulit jostain syystä heti mieleen vaikka en edes tunne sua:
    http://www.hs.fi/elama/art-2000005646762.html

    Siinä käsitellään vähän samaa:
    Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee yleensä muita ihmisiä kannustamaan häntä. Jos ympärillä olevat eivät anna tukea, on todennäköisesti väärässä seurassa. Joskus yhteisö voi olla niin vinoutunut, että siitä on vaikea lähteä ponnistamaan. Se voi olla kivuliasta, Kaski sanoo.

    ”On toki niitäkin, jotka osaavat hyödyntää negatiivisen ajattelun tietä. He ajattelevat, että vielä minä näytän teille. Kyllä silläkin tavalla on juostu maratoneja ja kirjoitettu kirjoja. Mutta se on paljon raskaampi tie. On vaikeaa olla ympäristössä, joka ei ruoki luovuutta vaan jossa jatkuvasti annetaan ymmärtää, että sinusta ei tule mitään”.

    Kivaa kevättä, oot huikee bosslady💪

    1. Moikka! Ei ollut tullut vielä tuo artikkeli vastaan mut täytyy mennä lukasemaan, kiitos!❤️ Huiketa sanoja ja täyttä totta! Ihanaa kevättä!😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics