On jälleen aika puida tämän viikon jaksoja eli vuorossa jokaviikkoinen Tempparipostaus! Oletko jo muuten lukenut kaikki aiemmat?
- TIS4 – Temptation Island Suomi
- TIS2 vs. TIS4 – Sinkkuna vs. pariskuntana, TIS-vertailu (OSA 1)
- TIS2 vs. TIS4 – Sinkkuna vs. pariskuntana, TIS-vertailu (OSA 2)
- Ihanan kamala tosi-tv – Niin paljon hyvää jäänyt ja tulee jäämään näkemättä
- Sanavalintoja, flirttiä ja hauskanpitoa
- Parisuhteen ulkopuolinen ihastuminen
- Sielunkumppanuus
Jokainen postaus pohjaa hyvin tarinaamme ja parisuhteemme kokonaisuutta. Pyrin joka viikko tuomaan jonkun jaksoissa esiin nousseen näkökulman pohdinnan alle tai selventämään asioita, jotka mielestäni ohjelmassa on saatu näyttämään aivan toiselta kuin alunperin tarkoitettu eli oikoa väärinkäsityksiä.
Tunteiden myllerryksessä – Mitä tapahtuu pintaa syvemmällä?
Päivä 11. – Ote päiväkirjasta:
“Oon nyt eilisen illan ja aamun koittanut jäsennellä mun ajatuksia ja tuntemuksia omassa päässä. Eilen multa kysyttiin, että mitä asioita toivoisin Danin käyvän läpi, että oltais tasoissa. Oivalsin, että sen kauhean ikävän käsittelyn lisäksi oon käynyt ihastuksen läpi, punninnut sen ja meidän parisuhteen eroja ja tajunnut asioita, joiden toivoisin meidän suhteessa olevan toisin. Ja nyt kun selkeesti toisella puolen ei oo Danin makuun ketää kiinnostavaa, voi olla, että tässä asiassa me ei edes täällä päästä tasoihin. Se kuitenkin mikä on mahdollista, että Dani muistais tän kokemuksen ja, että ihastuksia tulee ja menee, mutta mä pysyn vierellä ja se myös mun. Ja jos ihastuksia tulis myöhemmin elämässä niin vois niistä vaan peilata meidän suhdetta ja mitä toivois siinä olevan toisin. Toivon myös, että Dani sais nyt sen viimesen vahvituksen siihen, että mä en oo lähössä sen viereltä mihkään, vaikka kuinka välillä sen omienkin sanojen mukaan tuntuu edelleen uskomattomalta, että on saanut munkaltaisen naisekseen.
Kovasti on myös kysytty, että miks me ollaan tultu tänne ja mitä uskotaan tällä saavamme. Mä aidosti toivoisin, että kaikki muutkin vois nähdä, kuinka aito ja ihana ihminen Dani on ja uskoa meidän rakkauteen. Se, että sais rauhassa keskittyä meidän elämään ilman, että joku laittais koko ajan kapuloita rattaisiin. Uskon myös kohtaloon ja siihen, että kaikki tapahtuu syystä, joten uskon meidän tavanneen Temppiksen kautta (tiputtu samoissa jaksoissa vielä 1. ja 2. kausilla), niin tuntuu myös luontevalta saada meidän parisuhteelle sinetti täällä. Unohtaa ne vanhat sinkkuajat ja käsitellä kaikki käsittelemättömät tunteet ja tapahtumat ja kääntää uusi sivu, uusi aikakausi meidän elämässä. Ottaa seuraava askel eli kihlautuminen. Täältä jos selvitään kunnialla yhdessä pois, ei Danin tarvii epäillä mua enää koskaan ja voidaan jatkaa meidän rakkaustarinaa.”
Töttöröö ja hellät tunteet
Kuten olettavaa, viina oli taas maistunut bileissä ja jotenkin kummasti aloin päivien myötä huomaamaan, että bileissä haastiksien osalta mut otettiin usein viimeisenä haastatteluun eli bilehaastikset meni aina hyvin töttöröö meiningeissä. Luulen, että se oli taktikoitu juttu, että multa sai sit aina pienessä viinanhuurussa härskimpiä heittoja – tiedän itsekin, että alkoholi saa mut heittämään rivompaa läppää. Ja juhannusbileissähän olin jo laittanut hiuksetkin kiinni kun mut pyydettiin haastikseen sen upean kukkaseppeen kanssa eli ei muuta kuin hiukset auki ja länttäsin kukkaseppeleen nopsaan päähän ja melkoisen upea se lookkikin sitten oli siinä, nooot.
Tuolla aikaa oli todellakin riittämiin asti, eli sitä tekemistä ja juttua sai välillä olla ihan keksimällä keksimässä. Kuten nähtiin mun pojille heittämästä oopperalaulu skabastakin – Wallun suoritus kuullosti kyllä enemmän joltain eläimeltä. Myös kaikki leikit alkoi olla jo käyty läpi tähän mennessä, joten juhannusbileissä mielikuvituksettomina pullonpyöritys oli usein mukana aina alkuillasta sinne aamun pikkutunneille asti. Loppuyöstä oltiin Minnan, Markuksen ja Kallen kanssa viimeisinä vielä juhlimassa ja pelattiin siinä sit pullonpyöritystä. Siinäkin huomas kuinka ideat alko loppumaan kun vuoron perään joko mun käskettiin antaa Kallelle sylitanssia, Minnan Markukselle tai Markuksen Minnalle. Ja näistä kaikistahan nähtiin myös ohjelmassa palanen, mutta eipä siinä kauhean selkeästi se tule ilmi, että jokainen niistä oli pullonpyöritys tehtäviä.
Läheisyyden kaipuu alkoi myös näkymään jo kaikissa muissakin, sillä Vilmalla oli pitkät halailu tuokiot rannalla Poron kanssa ja Minnalla taas Markuksen kanssa.
Pintaa syvemmällä
Treffeillä mulla oli päällä Danin paita, joka ei kylläkään tullut ilmi ohjelmasta eli nyt oli mun vuoro pukea Danin valitsema sen vaatekappale mulle päälle (sehän aiemmin piti mun sellasta leninkiä päällään ryhmätreffeillä). Jasun kanssa meillä oli tosi pitkät juttutuokiot kivillä istuskellessamme, mutta yllättäen siitä oli jätetty kaikki ne kauniit sanat pois. Juteltiin paljon siitä, kuinka meidän suhde oli alkanut ystävyydestä ja sen myötä rakentunut niin vahvalle pohjalle. Puhuttiin myös siitä, kuinka ihanasti Dani oli mua kohtaan käyttäytynyt ja sen myötä saanut mut rakastumaan siihen. Meidän suhteessa ei siis varsinaista ihastumisvaihetta mun osalta ollutkaan. Ja Dani sen jälkeen meidän suhteen alkuaikoina ja vielä usein ennen reissuunkin lähtöä toisteli mulle, ettei voinut uskoa todeksi sitä, että sai kun saikin mut omakseen ja, että on todella onnekas kun se oli saanut mun naisekseen. Tarpeeks monta kertaa kun sitä Danin suusta kuuli, niin tottakai se jäi mieleen ja tästä sit ainoana pätkänä mun ja Jasun keskusteluista onkin poimittu vaan tuo nosto, mikä jätti mun mielestä todella todella väärän ja itsekeskeisen kuvan katsojille. Eli asiayhteyksistä kun näitä pätkiä poimii, niin saa luotua ihan eri mielikuvat kuin oikeasti on ollut kyse.
Päivä 12. – Ote päiväkirjasta:
“Kallekin tietää, kun oon moneen kertaan päivittäin sanonut, että haluun olla sun kanssa ja nään meiät sen kanssa vaan hyvinä frendeinä tän jälkeen ja täällä on vaan kiva olla jonkun lähellä kun on hirvee läheisyyden kaipuu ja ikävä.
Ja mun antama sylitanssi oli pullonpyöritystä, kuten Minnan ja Markuksenkin.
Toivon, että oot pystynyt ptää hauskaa. Oivalsin tänään sen, että ehkä sun ei edes tarvi käsitellä näitä suhdeasioita, koska sulla on jo kokemusta aiemmista parisuhteista kun mulla taas ei eli tavallaan oot jo etumatkassa mua siinä. Ehkä myös sen takia mun ei oo tarvinut epäillä mun luottoa suhun, sitä menettämisen pelkoa tai muita mitä sä taas saatat käydä läpi, koska sä peilaat sun tuntemuksia aiempiin suhteisiin ja siihen miten niissä on satutettu, kun taas mä en oo joutunut kokemaan sellasta ja en sen takia osaa edes pelätä niitä.
Rakastan sua! <3”
Eri lähtökohdat, sama päämäärä
Nää oli niitä aikoja, kun aloin tosissani itsekin ymmärtää, että vaikka lähdettiin kuvauksiin todistamaan muille meidän rakkautta, niin loppupelissä oltiin kuitenkin lähdetty reissuun aika eri lähtökohdista ja näin ollen mulle reissun aikana mukaan tuli myös oikeasti se parisuhteen testaaminen tuolla. Se alkoi myös näkyä siten, että mentiin hieman eri teitä tuolla – dani todisti rakkauttaan ja mä sen lisäksi testasin sitä (niin kuin ohjelman tarkoituskin on, joten se myös tuli usein Samin kanssa keskustellessa esiin iltanuotioilla).
Sami usein siis hiillostikin Dani iltanuotioilla siitä, ettei se ollut antanut edes mahdollisuutta testata rajojaan eikä näin sen osalta saataisi parisuhteen luottamuksen aitoudelle varmistusta. Ja mulle taas oli hieman suopeampi, sillä olin pelannut sitä peliä niin kuin oikeasti kuului, eli antanut mahdollisuuden viettelykselle ja testata pysyykö niissä yhdessä sovituissa rajoissa – mikä meillä meni siinä, että housut pysyy jalassa ja niiden alapuolelle ei kukaan pääse. Ja lopuksi Sami vielä totesi Danille, että ihastumisesta ne rakkaustarinatkin alkaa, mutta pakko nostaa vielä, että meidän suhteessa poikkeuksellisesti niin ei kyllä mennyt – meillä se tosiystävyys vaihtui pian suoraan rakkauteen ja sielujen yhteyteen ilman ihastusvaihdetta.
Vastaa