Sielunkumppanuus

Viikon parhaat palat

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kuten mulle luonteenomaista on, tällä viikolla jaksoissa on jälleen pidetty hauskaa ja nostettu kuppia toisensa perään. En voi tarpeeksi hehkuttaa, kuinka hyvä porukka meidän puolella oli ja kuinka hauskaa meillä porukalla aina oli. Välillä jopa vähän liiankin hauskaa ja raju meno, että milloin kenellekin sattui jotain.

Mun varpaan murtumisen jälkeen saman veti perässä myös Poro ja Wallu. Sen lisäksi toisia heiteltiin altaaseen välillä vähän liian rajusti. Kerran Wallu lensi pää edellä reunaan ja sai vekin takaraivoonsa kun kerran taas Poro kaatui altaan pohjaan naama edellä ja pinnalle noustessaan sössötti, että sen kieli katkesi. Mä ihan oikesti säikähdin, että sillä oli kieli katkennut niikun ihan konkreettisesti keskeltä poikki. Mutta ei onneks, kolahtanut vain. Näiden lisäksi monille tuli vekkiä jos monenmoista. Ja välillä se ensiavussa ravaaminen nousi jo vitsin aiheeksi. Näiden pikku kömmähdyksien myötä muodostui siis myös tiputustilaisuuden kysymys Porolle: “Tuntuuko susta koskaan, että me tytöt ollaan vaaraksi sun terveydelle tai mielenterveydelle?”. Välillä se ihan tosissaan tuntu siltä, että kun minä ja Poro oltiin yhdessä, siitä seuras vauhdin lisäks aina noita vaarallisia tilanteita.

Vaarallisia tilanteita koettiin myös kimppatreffeillä Wallun kanssa, kun mun sovittama häämekko sai kyytiä ollessaan takamuksen kohdalta hieman liian tiukka ja vähällä ratketa liikkuessa. Se tuotti myös omat haasteensa portaiden ylösnousuun kun mekko oli pepusta reisiin jo repeämäisillään tiukkuudesta eikä antanut yhtään periksi, joten hieman paljasta reittäkin sen myötä pääsi vilkkumaan. Kaiken kaikkiaan Wallu oli ihan parasta treffiseuraa. Toi oli valehtelematta niitä hetkiä, missä koko reissun aikana nauroin kaikista eniten. Ollaan molemmat Wallun kanssa samanlaisia nauravaisia hupiveikkoja ja kun meidät kaks blondia päätyi lyömään tyhmät päämme yhteen, oli lopputulos aina jo tiedossa.

Päivä 9. – Ote päiväkirjasta:

“Mietin myös, että onko mun ja Kallen läheisyys ja jutustelut vaikuttanut paljon suuremmalta kuin mitä ne on ollut, sillä luultavasti sulta on rajattu pois kaikki muu ja mun ikävä- ja itkukohtaukset. Mulla on hirveä ikävä sua! <3 Ja rakastan sua päivä päivältä enemmän!”

Aamuun asti, päätyyn saakka

Bileissä lyötiin sitten porukalla kättäpäälle, että juhlitaan aamunsarasteseen eli auringonnousuun saakka. Loppupelissä meitä oli auringon noustessa hereillä enää minä, Markus ja Kalle, koska Jante nukahti siihen sohvalle meidän viereen pitkän sinnittelyn jälkeen. Mutta vaikka Poro viettikin osan yöstä ensiavussa, se ehti juuri sopivasti myös paikalle näkemään sen upeen auringonnousun ja kun pimeys vaihtui punertavan taivaan lisäksi valon kirkkauteen ihan sormia näpäyttämällä. Sen verran oli kuitenkin tanssittu ja viihdytty, että virta loppui vain vartti ennen aamupalaa niin otettiin siinä sitten sohvilla vielä tehokkaat powernapit ja aamupalan kautta Samin juttusille.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO9_MINNA_LEIVO_EVELIINA_UOSUKAINEN_VILMA_HYRKÄS_NOORA_SILLANPÄÄ_ALLASSEREMONIA_KUVAAJA_LARS_JOHNSON-2

Iltanuotiolla tunteet pinnalla itse kullakin

Päivä 10. – Ote päiväkirjasta:

“Olin tosi tyytyväinen surullisesta mielestä huolimatta siitä, että olit näyttänyt jo sen aidon Danin kenet mäkin tunnen. En nyt vaan tiedä, että pitäiskö mun ottaa etäisyyttä Kallesta, jotta sulle tulis parempi fiilis vai koittaa nauttia täällä olo ajasta mieluisassa porukassa.”

Iltanuotio kokonaisuudessaan olikin sitten hieman erilainen ja yllättävä, kun Markus jätti leikin kesken ja sen myötä myös Noora lähti suoraan nuotiolta pois eikä päästy edes hyvästelemään sitä. Iltanuotiolla päästiin myös näkemään kerrankin mun ikävöintejä ja itkuja. Musta oli myös ihanaa vihdoin nähdä videolla se aito ja herttanen Dani, mutta ennen kaikkea kuulla sen ensimmäistä kertaa puhumassa meidän suhteesta (koska mulle näytetyillä videoilla se oli ensimmäinen kerta). Ja siellä kuultujen sanojeni mukaan syvennytäänkin vielä seuraavan aihepiirin pariin:

“Kyl me klaarataan tää ja mikään lomaromanssi ei oo korvaamaan meiän suhdetta ja sitä sielunkumppanuutta.”

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO9_KALLE_TUOMAS_JANTE_JASU_WALDEMAR_TOMAS_SANTERI_NORI_ANTTI_MARKUS_2_ALLASSEREMONIA_KUVAAJA_LARS_JOHNSON-2

Mitä on sielunkumppanuus?

Eri ihmiset saattavat määritellä sielunkumppanuuden erilailla, joten haluan seuraavaksi avata vielä, mitä sielunkumppanuus ainekin mulle tarkoittaa, kuinka merkityksellinen asia se on ja siten myös korostaa, kuinka suuri ero sielunkumppanuudella ja viattomalla ihastumisella on toisiinsa.

Ja Dani on mun ensirakkaus (oon aiemmin nuoruudessani kuvitellut olleeni rakastunut, mutta se onkin ollut vain ihastusta tai toiseen kiintymistä, mutta todellisuudessa kaukana rakastumisesta). Dani on määritellyt mulle rakastumisen ja sielunkumppanuuden määritteen ihan uusiksi. Ennen Dania oon kuvitellut tietäväni, mitä rakastuminen ja rakastaminen on sekä ajatellut sielunkumppanin olevan paljon kevytkenkäisempi juttu eli vain syvää rakkautta. Mutta se on niiiin paljon enemmän.

Se aika, mitä tuolla ollaan, on niin lyhyt, että siinä ajassa ei missään maailmankaikkeudessa ole tunteiden tai suhteen mahdollista kehittyä samaan tasoon kuin vuosien tiivillä parisuhdetyöskentelyllä (tai ainekin miten tiivistä mun ja Danin parivuotinen oli ollut). Toki voihan olla, että joillekin parisuhde ei ole niin syvällinen, tunteellinen tai merkityksellinen asia, mutta kuten itsekin viime postauksessa avasin, mulle rakkaus on päätös ja aivan täysin eri asia kuin pieni ihastus.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO9_MINNA_LEIVO_NORI_JANTE_VILMA_HYRKÄS_ANTTI_KURHINEN_SANTERI_ANTTI_KURHINEN_WALDEMAR_TOMAS_KALLE_MRKUS_1_NAISTEN_SAARI_VAPPUBILEET_KUVAAJA_LARS_JOHNSON.jpg-2

Sielunkumppanuuden checklist – 15 merkkiä, joista tunnistaa sielunkumppanin

Vain harvojen ihmisten kanssa on mahdollista tuntea niin syvää yhteyttä, että sitä voi sanoa sielunkumppanuudeksi. Sielunkumppani on ihminen, joka tuo itsessä esiin parhaimmat piirteet. Sielunkumppani ei todellakaan ole täydellinen, mutta täydellinen juuri itselle. On onni, jos sielunkumppanista saa elämänpituisen kumppanin vierelleen.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO10_VILMA_HYRKÄS_NOORA_SILLANPÄÄ_MINNA_LEIVO_EVELIINA_UOSUKAINEN_ILTANUOTIO_3_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

  1. Yhteyttä on vaikea kuvailla. Sen vain tuntee. Se on vapaa, villi ja omintakeinen kanava kahden ihmisen välillä, jossa tunteet seilaavat ja vaihtelevat rakkaudesta turhautumiseen. Välillä on side, jota muut ihmiset eivät voi ymmärtää koskaan yhtä täydellisesti kuin itse. Yhteyttä ei halua katkaista, vaikka vaikeuksia tulisikin eteen, koska tietää kohdanneensa jotain korvaamattoman arvokasta.
  2. Katsekontaktilla viestiminen. Vain toista katsomalla, voi kertoa, mitä ajattelee. Katsekontaktia etsii muita muita pareja enemmän ja luo vahvemman yhteyden.
  3. Tunne, että on tavattu jo aiemmin ja tunnettu koko elämän. Sielunkumppanit ovat olleet yhteydessä menneissä elämissä ja siitä myös johtuvat usein déjà vu -tunteet, joissa tuntuu, että sama olisi koettu jo aiemmin jollain tapaa.
  4. Toisiaan tajuaa täydellisesti. Toisten lauseita jatkaa ja yhtäkkiä molemmat saattavat samaan aikaan alkaa puhua samasta asiasta. Kun toinen on vihainen, tietää miten toisen saa rauhoittumaan, miten lievittää stressiä ja piristää. On kuin olisi samat aivot ja järjenjuoksu kulkisi samaan tahtiin.
  5. Toisen vierellä on sekä paras että pahin versio itsestä, mutta silti toinen rakastaa molempia puolia. Toisen kanssa on myös parempi ihminen kuin ilman. 
  6. Toista ja toisen unelmia tuetaan, vaikkei niitä täysin ymmärtäisikään.
  7. Suhde on intensiivinen. Sidettä ei helpolla riidoilla katkaista, sillä kumpikaan ei halua luovuttaa eikä päästää toista menemään.
  8. Toisen seurassa olonsa tuntee turvalliseksi. Vaikka tulisi mitä tahansa vastaan, tietää, ettei kumppani väisty viereltä. Se tuo voimaa.
  9. Kaksin maailmaa vastaan. Yhdessä dynaaminen duo, täydellinen pari, todellinen joukkue. Kohtalontovereina pidetään toisten puolia, kävellään vaikka läpi tulen ja koetaan helvetin tuskat kumppanin takia. Minkä tahansa vastoinkäymisen tullen seisotaan yhdessä pahaa vastaan.
  10. Aivan kuin yksi ja sama henkilö. Samaa mieltä asioista, joilla on merkitystä. Toistensa seurassa tuntee olonsa rennoksi. Kun toiseen sattuu, toiseenkin sattuu. Kun toinen hymyilee, alkaa toistakin hymyilyttää.
  11. Melkein kaikissa tarinoissa, joita muille kertoo, toinen on mukana.
  12. Erottomattomat. Sielunkumppaneilla on usein samanlainen yhteys kuin kaksosilla. Vaikka elämä voi joskus pitää erillään, mielet ovat aina samalla aaltopituudella.
  13. Toista ilman ei voi kuvitella elävänsä. Ei edes muista, mitä oli olla ilman toista eikä haluakaan. 
  14. Ensimmäistä kertaa elämässä sisimmän valtaa tunne, että koti ei ole paikka vaan henkilö.
  15. Tietää sisimmässään, että toinen on juuri se oikea itselle.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO10_MINNA_LEIVO_EVELIINA_UOSUKAINEN_ILTANUOTIO_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Sinua voisi kiinnostaa myös:

 

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “Sielunkumppanuus”

  1. […] päätös ja mä olen tehnyt sen päätöksen jakaa mun koko elämäni jokaikistä osaa myöten mun sielunkumppanin eli Danin […]

  2. Hei, mulle tuli tarve kirjottaa sulle, ehkä kohtalon ohjaamana 😀
    Anyway, on upeaa, kun on löytänyt toisen puoliskonsa <3 Mulle tulee tästä kirjoituksesta ja teistä kahdesta vahvasti mieleen kaksoisliekit. Yritinkin sulle linkittää tähän artikkelia, mutta ilmeisesti tänne ei voi linkata mitään.
    Kaksoisliekki siis on hieman erilainen kuin sielunkumppani, sillä sielunkumppaneita saattaa olla monta monta elämässä, mukaanlukien ystävät, siskot, veljet jne. Kaksoisliekki taas on ikäänkuin toinen versio sinusta, sielun toinen puolisko, ns. toinen sinä ja kaksoisliekkejä on jokaisella vain yksi. Oikeastaan millään nimikkeillä ei ole väliä, oli sitten sielunkumppani, kaksoisliekki tms., koska pääasia on, että on rakkautta ja uskaltaa kohdata itsensä ja omat pelkonsa rakkauden avulla. Toinen ihminen, joka tuntee sielusi synkimmätkin sopukat ja valoisimmat pinnat, auttaa valtavasti tällä elämänpituisella retkellä. Nimenomaan silloin, kun uskaltaa ja päättää itse kohdata itsensä ja omat demoninsa. On suuri onni ja siunaus saada kohdata tällaisia ihmisiä elämässämme. He hyväksyvät ja antavat anteeksi, he jakavat ilot ja surut ja heidän seurassaan ei tarvitse miettiä, olenko hyvä tällaisena. Heidän kanssaan voi muuttaa maailmaa paremmaksi sillä vahvalla rakkaudella, joka kahden välillä vallitsee. Olen onnellinen, että olette löytäneet toisenne ja toivon teille suuresti kaikkea hyvää! Valoa ja iloa teidän valitsemallanne rakkauden polulla <3

    Peace and love, K

    1. Moikka! Kiitos tästä kommentista!❤️ Tuo kaksoisliekki oli itselle ihan uusi käsite!😍 Ja kiitos hurjasti kauniista sanoista ja ihanaa kesää!😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics