Parisuhteen ulkopuolinen ihastuminen

Onko toiseen ihastuminen toisen suhteen loppu?

Meitä on moneen lähtöön ja yhtälailla on parisuhteitakin. Jokainen pari voi määritellä parisuhteen säännöt ja raamit hyvin eri tavoin ja yksilöllisesti eikä niistä sen vuoksi voi kiistellä keskenään. Toinen tykkää avoimesta suhteesta kun toinen samanaikaisesti taas hyvinkin riippuvaisesta suhteesta. On jokaisen parin oma päätös, mikä on parisuhteessa ok ja mikä ei. Missä ne parisuhteen rajat kulkevat vai onko niitä edes? Joskus tarkkoja raameja ei käydä läpi, koska luottamus toiseen on niin vahva ja uskotaan, että molempien tulisi kyllä jollain maagisella ilmassa leijuvalla taialla tietää toisen odotukset parisuhteelta. Usein niissä tapauksissa se ettei rajaa ole vedetty, tulee kyllä vastaan ennemmin tai myöhemmin kun toinen ylittääkin toisen rajan autuaan tietämättömänä siitä. Sen takia liputan itse sen puolesta, että rajat on sovittu jo etukäteen yhteisesti ja toimitaan niiden rajoissa.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO7_MARKUS_MINNA_LEIVO_KALLE_EVELIINA_UOSUKAINEN_NORI_VILMA_HYRKÄS_JASU_NOORA_SILLANPÄÄ_ALLASSEREMONIA_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Missä menee pettämisen raja?

Se mikä toisen mielestä voi näyttäytyä uskottomuutena ja toisen pettämisenä, voi toisen mielestä olla ihan ok. Fyysisen pettämisen rajat on huomattavasti helpompi vetää, kuin henkisen pettämisen. Mitä ylipäätään on henkinen pettäminen? Onko ihastuminen pettämistä?

Minun rehellinen mielipiteeni on, että toiseen ihastuminen ei ole pettämistä. Ihmismieli on niin ihmeellinen ja kummallinen, että sitä ei voi estää tuntemasta mitä se tuntee. On täysin mahdotonta estää mieltä ajattelemasta ja tuntemasta tiettyjä tuntemuksia (kuten toiseen ihastumista), mutta sen sijaan sille, minkälaisen merkityksen ja miten niiden antaa vaikuttaa elämään, pystyy kyllä hallitsemaan.

Kun on pitkään parisuhteessa, on erittäinkin tavallista, että elämän varrelle mahtuu monen moista heppua ja viattomia ihastumisia. Ihastuminen ei automaattisesti tarkoita, että se tarkoittaisi mitään sen enempää tai tulisi johtaa mihinkään. Teot ratkaisevat ja se lähteekö ihastuksen vietäväksi ja hylkää parisuhteensa vai keskittyykö sen sijaan parisuhteeseensa ja sen kehittämiseen. Mielestäni ihastuksen kautta voi hyvin peilata omaa kumppania ja parisuhdettaan. Mikä toisessa sai ihastumaan ja viehättymään? Mikä asia hänessä tai siinä ihmissuhteessa on sellaista, mitä toivoisi saavansa enemmän omaan parisuhteeseensa tai kumppaniltaan?

Otetaanpa tähän vielä oikein asiantuntijan lausunto:

Ihastuminen vaatii valinnan. Ihastuminen voi olla suhteen varoitusmerkki tai ohimenevä tunnetila. Siihen, kuinka paljon ihastus ulottuu parisuhteeseesi, voit itse vaikuttaa.

Parisuhteen ulkopuoliset ihastukset ovat hyvin tavallisia etenkin pitkissä suhteissa. Mistä varatun ihmisen ihastus kertoo?

– Ihastuminen voi olla merkki epätyydyttävästä parisuhteesta, mutta kyseessä voi olla myös ohimenevä ihastus. Merkittävää on se, miten ihastukseen itse suhtautuu ja mitä ihastuksen kanssa lähtee tekemään, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta toteaa.

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO7_VILMA_HYRKÄS_JANTE_JASU_MARKUS_SANTERI_EVELIINA_UOSUKAINEN_KALLE_NORI_SPRINGBREAKBILEET_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Toiveissa muutosta parisuhteeseen vaiko henkilökohtaiseen elämään?

Oon itse ollut aina hyvin urakeskeinen ihminen ja viime vuosi oli mun henkilökohtaisessa elämässä melkoista murrosaikaa oman hyvinvoinnin ja arvomaailman muutosten saralla. Pyöritin päivätyöni ohella omaa yritystä, perhe-elämää, tein opparia ja viimeisiä koulun kursseja, kirjoitin blogia, miljoona prokkista, harrastukset ja kuntokuuri (sali, lenkkeily) ja hyvinvointiin satsaus (varsinkin henkinen hyvinvointi ja itsetuntemuksen ja itsensä kehittämisen maailma). Kokonaisuudessaan mun vuosi oli niin kiireinen, etten juurikaan ehtinyt edes ystäviäni näkemään ja mahtuihan mukaan myös yksi loppuunpalaminen, josta toipuessa, itseäni kokoon keräillessä ja minuuttani uudestaan etsiessä onkin mennyt kokonainen vuosi. Ja vasta tänä päivänä alan tuntea olevani taas täysin voimin elossa ja väitän tuntevani itseni ja omat jaksamisen rajani kymmenen kertaa paremmin kuin vuosi sitten – toki kaiken käydyn myötä myös elämän arvot ovat päivittyneet täysin uusiksi.

Tonne lähtö oli mulle etukäteen helpotus, koska tiesin, että mun on pakko raivata kaikki – siis ihan kaikki kalenterista pois reilu kuukauden ajaksi. Ja vielä niin, ettei edes puhelimella voisi hoitaa asioita sieltä käsin, kuten tavallisilla lomamatkoilla oli tullut tehtyä. Olin loppupelissä todella kiitollinen siitä, että kerrankin mun olisi pakko pysähtyä mun omien tunteiden ja toivomusten ääreen sekä kaiken suorittamisen sijasta nauttia hetkessä elämisestä. Toivoin tuolla ololta paljon vastauksia itselleni, omille tunteilleni, arvomaailmaani ja mihin seuraavaksi panokseni laittaisin.

Loppu suorittamiselle ja vastauksien etsiminen

Mun elämä oli jo vuoden ajan ollut sellaista hullunmyllyä ja härdelliä, että huhhuh. Koska olin oppinut tunnistamaan ja tiedostamaan omat jaksamisen rajani paremmin, tiedostin, että jotain pitää karsia, mutta en tiennyt mitä tai osannut tehdä päätöstä – Jättääkö päivätyö vai jopa kaikki työt ja elämä Suomessa ja lähteä maailmalle? Ja tästähän monet on hienosti tämän viikon jaksoista vetänyt johtopäätöksen, että Kallen kanssa treffeillä asiasta puhuttaessa olisin ollut tuon sanaheiton myötä karsimassa kaiken muun mukana myös Dania. Puhe oli kuitenkin vain omista henkilökohtaisen elämän päätöksistä. Toivoin tuolta lähtiessäni paremman itsetuntemuksen lisäksi tietäväni, mitä elämälläni seuraavaksi haluan tehdä. Ja yhdessä ulkomaille muuttoa oltiin Danin kanssa haaveiltu jo pitkään, joten siltä osin arvomaailma kohtasi myös Kallen kanssa – kaikilla toiveissa etelän kuuma aurinko ja rennompi elämänasenne.

Ihastuminen ei kuitenkaan aina johdu parisuhteesta: syy saattaa löytyä myös omista, tiedostamattomistakin tunteista. Ihminen voi esimerkiksi kaivata omaan elämäänsä muutosta ja kuvittelee ihastuksensa tämän muutoksen tuovan.  – Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti, Teija-Liisa Ranta

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_SOME_JANTE_EVE_VILMA_SANTERI_ANTTI

Mun tapauksessa toivoin saavani sinkkumiehiltä mahdollisimman paljon eri näkökulmia, joiden voimin voisin saada paremman näkemyksen omista toiveista ja tehdä omassa elämässäni päätöksiä, joita olin pitkään vitkuttanut. Sen takia myös tykkäsin jutella monien kanssa syvällisemminkin tulevaisuuden toiveista ja arvoista. Ja kyllä, kävin näitä keskusteluja ja vietin paljon aikaa myös monien muiden kuin Kallen kanssa – Kallen lisäksi varsinkin Wallu, Markus ja Poro tuli mulle tuolla hyvinkin läheisiksi ja löysin keskusteluissa yhteyden ja saman aaltopituuden heidän kanssaan. Varsinkin itsetuntemuksen, itsensä kehittämisen ja unelmien jahtaamisen maailma oli keskusteluissa usein esillä. Tartutin myös meidän resortissa kirjabuumin, kun mun You Are A Badass -kirjaa revittiin vuoronperään käsistä saatuani muutkin koukuttumaan siihen. Siis miettikää, myös meidän WauhtiWallun! Kerrankin kirja, joka kolahti ihan jokaiseen todella henkilökohtaisella tasolla!

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO8_EVELIINA_UOSUKAINEN_MINNA_LEIVO_VILMA_HYRKÄS_NOORA_SILLANPÄÄ_1_NAISTEN_ILTANUOTIO_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Rehellisyys maan perii

Itse arvostan aitoutta ja rehellisyyttä, jonka vuoksi koen, että on parempi olla rehellinen asioista, kuin valehdella. Suhde ei voi rakentua luottamuksen varaan, jos asioista ei voi puhua rehellisesti ja niin avoimesti kuin ne ovat – vaikka se ei varmasti aina mieluista kuultavaa olisikaan. Mun ja Danin parisuhteessa rehellisyys on ollut niitä avaintekijöitä luottamukseen ja sen vuoksi myös halusin Temppareissa olla täysin avoin joka ikisestä ajatuksesta ja tunteesta enkä lähteä valehtelemaan ja kieltämään asioita – kuten aiemmilla kausilla on tehty, vaikka selkeästi oltu ihastuttu toisiin.

Ja sillon kun on rehellinen, asiat on keskusteltavissa, koska luottamus on sen osalta säilynyt. Sen sijaan yksikin valhe riittää tuhoamaan parisuhteen luottamuksen ja sen jälkeen sitä on vaikea saada enää täysin takaisin ja toisen puheita alkaa pakollakin jatkossa kyseenalaistamaan: “Valehteleeko se nytkin mulle?”

Jos mua ois loukattu parisuhteessa jollain tavalla, mä ainekin itse ottaisin ennemmin rehellisyyden nimissä kerran sen iskun vastaan, vaikka ei kivaa kuultavaa olisikaan, mutta asiat olisi vielä keskusteltavissa ja voisin olla 100 % varma, että jos jatkossa kävisi jotain samantyyppistä uudestaan, kumppani kertoisi siitä mulle rehellisesti. Sen sijaan jos asioista olisi valehdeltu, olisi luottamus mun silmissä menetetty ja luultavasti edes keskustelemalla suhdetta ei saisi parsittua kasaan, koska tulevaisuudessakin saisi koko ajan epäillä saman toistuvan ja toisen piilottelevan tai valehtelevan asiasta. Mulle suurin luottamuksen osoitus on rehellisyys – kaikki mokaa ja tekee virheitä joskus, mutta valehtelu ei oo enää mikään virhe, se on tahallinen teko.

Päivä 8. – Ote päiväkirjasta:

Toivoisin, että säkin rohkenisit luottaa ja avautua jollekin naiselle siellä ja pohtia näitä samoja asioita, jotta ne ei tuu sit sulle vasta myöhemmin elämässä vastaan kun itse taas oon käynyt ne tuntemukset täällä jo läpi ja selvinnyt niistä. *Selvennettäköön tässä nyt vielä, että kyse siis ihastuksen tuntemuksista*

Toivon aidosti, että nauttisit reissusta ja ottaisit aikaa myös omille ajatuksille ja tunteille. Ikävä on kova! <3

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO8_EVELIINA_UOSUKAINEN_MINNA_LEIVO_VILMA_HYRKÄS_NOORA_SILLANPÄÄ_2_NAISTEN_ILTANUOTIO_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Rakkaus on päätös

Ihastuksia tulee ja menee yhtä nopeasti kuin ne ehtivät alkaakaan. Ihastuminen on täysin normaalia, eikä tarkoita, että omassa suhteessa olisi mitään vikaa. Ehkä joidenkin mielestä, mutta minusta ei. En ainekaan itse päästäisi koskaan parisuhdettani siihen tilaan, ettei asioista olisi puhuttu jo yhdessä ongelmien ilmentyessä (toki Temppareissa mitään keskustelu mahdollisuutta ei ollut niin sehän siitä vaikean teki, kun ei saanut selvennettyä asiaa toiselle) ja ennen kuin lohtua tarvitsisi varta vasten lähteä hakemaan naapurista. Mikään suhde ei ole itsestäänselvyys ja parisuhde vaatii molemmilta työtä sen eteen.

Ihastua voi sattuman johdattelemana uusiin ihaniin ihmisiin tutustuessa tai olosuhteiden myötä (käsite lomaromanssi on varmasti monille melko tuttu ja ihastus on usein jo unohdettu, ennen kuin kone ehtii edes laskeutua takaisin kotimaahan tai auton parkkeerata kotipihaan). Ihastusta on myös monen tasoista – hetkellistä ja jatkuvaa. Siinä vaiheessa kun ihastus käy voimakkaammaksi ja pyörii mielessä koko aika, on sen sivuuttaminen jo haastavampaa, mutta ei sekään ole suoraan suhteen loppu.

Mielestäni ihastuminen on täysin eri asia kuin rakkaus. Rakkaus on päätös. Päätös olla yhdessä niin helppoina ja ihanina kuin vaikeina ja huonoina hetkinä. Sen takia ihastuksesta voi päästä yli, jos vain tarpeeksi sitä haluaa ja on valmis taistelemaan rakkauden puolesta. On tärkeää sisäistää, mitä haluaa – hetken huumaa ja yhden illan panon vai tosi rakkautta ja koko elämänsä jakamisen jonkun merkityksellisen henkilön kanssa. Minnan sanoin: “Vaihtaako vaativan sielunkumppanin helppoon pimpsaan?” Tai vastavuoroisesti pippeliin? – on se suomen kieli niin kaunis! 😀

TEMPTATION_ISLAND_SUOMI_KAUSI4_JAKSO8_SAMI_KURONEN_EVELIINA_UOSUKAINEN_MINNA_LEIVO_VILMA_HYRKÄS_NOORA_SILLANPÄÄ_1_NAISTEN_ILTANUOTIO_KUVAAJA_LARS_JOHNSON

Miten tarina tästä jatkuu, sen kuulet täällä taas viikon päästä. Ps. Pystyt tilaamaan etusivun oikeasta laidasta ilmoituksen uusista postauksista sähköpostiisi ja pysyt ensimmäisten joukossa ajantasalla täällä julkaistavasta! 😉

Isot pusut ja halit kaikille, ketkä haluaa jakaa tätä eteenpäin (jakonappi alapuolella)! <3

 

 

 

16 vastausta artikkeliin “Parisuhteen ulkopuolinen ihastuminen”

  1. Mä luulen että parisuhteessa ihastuminen toiseen on vielä jonkin asteinen tabu, joten oli rohkea postaus! Pakko kuitenkin kysyä, että onko tää temppareiden käsitteleminen uudestaan jotenkin horjuttanut sun draivia elämässä tällä hetkellä? Tiekkö kun koet olevas elämässä hyvällä mallilla just nyt mutta samaan aikaan sä oot koko suomen riepoteltavana ja pakko käydä uudestaan noita asioita läpi.

    1. Sepä juurikin! Arvostan suuresti rehellisyyttä ja suoraan puhumista ja varsinkin Suomessa ihmiset on tosi huonoja puhumaan mistään, niin sen takia koen tärkeäksi käsitellä täällä blogin puolella niitä aiheita ja asioita, joita harva rohkenee ääneen puhua (jotka myös joltain osin omaan elämään taikka kokemuksiin liittyvät).

      Mutta siis joo, tällä hetkellä on tosi onnellinen olo kun henkilökohtaisessa elämässä saanut tehtyä vihdoin isoja päätöksiä (mihin vastausta tuollakin etsin) ja laitettua oman onnellisuuden ykkössijalle ja kun tiedän ite miten kuvaukset on menny ja mitä oikeasti käynyt niin se ei muuta mun ajatuksia, mutta tietenkin omalla tavalla kyllä kuormittaa. Vaikka me Danin kanssa saatiinkin heti kuvauksien päätteeks aika hyvin käytyä kaikki läpi meiän vihkojen ansiosta, mutta kyllä se jotenki palauttaa ne kaikki saaren tuntemukset syvältä sisimmästä mieleen kun samoja asioita näkee konkreettisesti tekstin sijaan videomuodossa. Eletään jänniä aikoja, mutta kyllä se tästä!😊

  2. Tulevista jaksoista ei tiedä, mutta jos tulee pettämistä niin sitä tuskin voi selitellä blogin puolella “mä nyt oon vaan flirtti”-tyylillä. Tv.stä susta saa teennnäisen kuvan. Blogin puolella kuitenkin ihana ja fiksunoloinen. Kaikkea hyvää. Toivon, että tulevat jaksot parempia sun kannalta. Dani on kyl mahtava!

    1. Kiitos kommentista! Joo sitä jää itsekin jännittämään joka viikko, että minkähänlaisia mielikuvia sitä tällä viikolla meikäläisestä luodaan. Ens viikon jaksot näytti vastaavan jo enemmän todellista mua – flirtti hauskanpitäjä mutta todella syvällinen pohtija ja ikävöintejäkin oli kerrankin päätynyt jopa ruutuun asti!😊

  3. Samaa mieltä. Toki toiseen ihastumista voi mielestäni jollain tavalla kontrolloidakin, eikä tunteet vain vie ihmistä – ainakaan täysin, sillä silloin olisi aika vaikeaa pysyä myös päätöksessä rakastaa. Ihastumisia kuitenkin sattaa sattua ja thats it, kysymys on juuri siinä, kuinka käsittelet ne.

    Tuntuu, että monella on nykyään niin disney-kuva rakkaudesta, ettei tätä käsitetä. Ajatellaan, että jos on löytänyt sen oikean, ei silloin ihastu toiseen, tai mitään muutakaan vaikeuksia ei suhteeseen saa tulla. Sitten kun jotain tällasta tapahtuu, lyödään hanskat tiskiin, koska ”ei me sit varmaan kuuluttu yhteen”. Mielestäni on virkistävää, että temppareissa on teidänkaltainen pari, ketkä on oikeasti tosissaan ja ehkä myös vähän perillä siitä, millainen ihmiskoe se on.

    1. Sepä juurikin! Kiitos sulle!❤️

  4. Viisaita ajatuksia, joita ei valitettavasti kovin moni parisuhteessa elävä osaa ajatella. Oma henkilökohtainen onnellisuus on tärkeintä ja silloin teet myös ympärilläsi olevat onnellisiksi eli sen sun rakkaan, mikäli olette oikeista syistä yhdessä. 🙂 Oli ne asiat sitten kuinka vaikeita, niin puhumisen merkitystä parisuhteessa ei voi tarpeeksi korostaa ja jos se on se oikea, niin se ymmärtää.
    Vaikken oo tuoreinta jaksoa nähnyt, niin oon jäänyt koukkuun temppareihin just teidän takia.. tietysti ne leikataan mahdollisimman mehukkaiksi juonenkäänteiden takia kaikkien osalta, mutta sinusta saa ainakin tosi lämpimän kuvan ja toki Danista myös. Mutta ehkä siitäkin syystä, että ei noin fiksu nainen olisi Danin kanssa, jos se ei olisi hyvä tyyppi.

    Tsemppiä! <3

    1. Kiitos kommentista ja aivan asiaa puhut!☺️ Mukava kuulla ja kiitos sinulle!❤️

  5. ootte ihana pari daninkanssa :3 en varmaan saa kertoa mitään etukäteen että lähdittekste temptation islandilt yhessä vai erikseen mutta toivottavasti jatkoitte yhdessä olemista :)! tsemppii ja kaikkee hyvää sulle +oot älyttömän kaunis :3

    1. Voi kiitos!❤️ Joo en saa kommentoida sitä ennen päätösjaksoa 🙁 Ihanaa kevättä!😘

  6. Sulla on ihania vaatteita tuolla saarella! ja tietty muutenkin. Mistä sä ostat sun vaatteet pääosin? 😍

    1. Kiitos!😍 Milloin mistäkin mut bikinit Cupshelta ja vaatteet yleensä Bikbok, Gina ja H&M ☺️

  7. Tää oli kyllä tosi hyvä ja mielenkiintonen postaus!! Itsekin välillä miettiny näitä juttuja, mutta vaan päässäni, niin ihana että joku “puhuukin” niistä julkisesti! Oot muutenki mun mielestä hyvä kirjottamaan, ja temppareissa ihanan aito! 😍 ja pakko vielä sanoa et temppareiden takia oon (enkä ilmeisesti ole ainut haha) nyt hirvee dani fani, ihan täydellinen poikaystävä ❤😅

    1. Joo Suomessa monia asioita pidetään tabuina, mistä ei rohjeta julkisesti puhua niin oon omalta osaltani halunnut avata niitä ja tuoda niitä asioita esiin, joita harva uskaltaa, koska moni kuitenkin kaipaa sitä tietoa ja vertaistukea niistä!☺️ Kiitos paljon!❤️

  8. Todella toivon että te pysytte pariskuntana, molemmilla teillä on kyllä niin kohdillaan ajatukset parisuhteesta. En kyllä rehellisesti olisi ikinä uskonut millainen unelmien mies Danista kuoriutuu, se Dani joka oli aikanaan sinkkuna kyseisessä ohjelmassa niin oli kyllä sellainen tyyppi jonka kiertäisin kaukaa, enkä olisi uskonut millainen hän todellisuudessa on. Niin kauniisti hän ajattelee parisuhteesta ja juuri sillä tavalla kuin kaikkien pitäisi parisuhteeseen suhtautua. Ihailtavaa <3 Samaa voin kyllä sanoa sinusta Eve. Se on täysin totta että ihastumisia tulee ja sitä mukaa myös menee (itse olen ollut parisuhteessa 18 vuotta). MUTTA se ratkaisee paljon tekeekö sen ihastuksen eteen mitään. Tunteilleenhan ihminen ei voi mitään, mutta niitä omia tunteitakin voi pidätellä ja ennenkaikkea sitä mitä tekee. Vertauksena voisin käyttää esimerkiksi sitä kun äitinä joskus tekisi mieli heittää lapsi päin seinää, kuukausi tolkulla pätkittyjä öitä ja hermo pinnassa niin sitä mielessä käy vaikka mitä kamalaa, MUTTA koskaan ei ole ollut edes lähellä että olisin toteuttanut ajatukseni. Samaa pätee näihin ihastuksiin, ne on mielessä, mutta niitä ei pidä toteuttaa.
    Mieheni ollessa ulkomailla töissä, ihastuin työkaveriini. Teinkö jotain asian eteen? No en, koska niin ei kuulu parisuhteessa elävän tehdä. Minä olen sitoutunut mieheeni, eikä mikään tilanne saa minua pettämään häntä. Ja vaikka näimme mieheni kanssa tuolloin 4-8 viikon välein ja olisi voinut luulla että mulla on kova läheisyyden kaipuu tai no olihan mulla mutta ei tullut mieleenkään että hakisin sitä läheisyyttä joltain muulta. Se on se mitä mun on vaikea ymmärtää näissä kyseisissä ohjelmissa, kun kaikki selittää jo alle viikon erossa olon jälkeen että on pakko olla jonkun kainalossa kun on niin kova läheisyyden kaipuu?? Toki itse en ole elänyt ns. suljetussa tilassa pienellä porukalla, enkä ole ollut alkoholin vaikutuksen alaisuudessa ihastukseni kanssa. Ehkä se on sitten se hiuksen hieno ero. Itse pystyin kyllä olemaan 8 viikkoakin ilman läheisyyttä, se kuuluu mun mielestä siihen päätökseen rakastaa toista ihmistä. Niin myötä kuin vastamäessä.
    Mutta joo, vaikutatte niin mielettömän ihanalta parilta että tuskin maltan odottaa viimeistä iltanuotiota, todella toivon että yhdessä jatkatte matkaa <3

    1. Kiitos kommentista ja kannustuksesta!❤️ Puhut kyllä ihan asiaa!☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics