Melkoinen kasvun vuosi

Varoituksen sana: edessäsi on pitkä postaus, itseasiassa pisin postaukseni, mutta rehellisin ja täyttä asiaa. Jos sinua kiinnostaa enemmin turhat liibalaaba kirjoitukset, älä missään nimessä jatka lukemista. Sen sijaan, jos elämänmuutos, rohkea hyppy oravanpyörästä ja unelmien jahtaaminen kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista (riittävän ajan kanssa).

Kerron seuraavaksi oman tarinani, jotta sinä, joka painit samojen asioiden äärellä, voisit saada siitä lohtua, tukea, kannustusta, rohkeutta ja kaikkea tarvitsemaasi omalle elämänmuutos matkallesi. Asiaa aiheesta, josta harva rohkenee julkisesti puhua, vaikka se olisi äärimmäisen tärkeää. Älä anna oman tilanteesi valua niin pitkälle, kuin minun, vaan tee u-käännös unelmiasi kohti jo aiemmin.

Kun kutsu käy

Pitkään jatkuessa uupumukseen helposti tottuu ja sen helposti mieltää jo normaaliksi olotilaksi. Viimeisin vuoteni on kulkenut kuin vuoristorataa – välillä nousukausia ja välillä totaalisia itkupotkuraivari romahduksia, jolloin tuntuu, ettei mikään riitä eikä mistään suoriudu kunnolla. Se uupumus ja turhautuminen, kun töitä tekee niin helvetisti, mutta se ei näy muuta kuin huonontuneena olotilana ja jaksamisena. Kuitenkin takaraivossa kolkuttaa tunne, että on pakko vain kestää ja pakko jaksaa vielä hetken aikaa, ehkä se kohta helpottaa.

Vuosi sitten, en osannut kuunnella itseäni enkä tuntenut omia jaksamisen rajojani. Lopulta kehoni alkoi sairastelemaan jatkuvasti: ainaisia flunssa ja tulehduskierteitä, väsymystä, vatsakipuja, kuumetta, kireyttä ja muita fyysisiä oireita.

Oletko jo lukenut viimeisimmän postaukseni uupumuksesta?

Loppupelissä kuitenkin ne juonsivat juurensa psyykkeeni puolelta. Niiden tarkoitus oli saada minut pysähtymään, silloin kun mieleni ei siihen kyennyt ja laittaa miettimään elämän tarkoitusta ennen loppuun palamista. Havahduin tilanteeseen kuitenkin liian myöhään.

”Kipu ja tuska kutsuvat meitä elämän syvempään kohtaamiseen. Jos mieli ei kutsua kuule, käy kutsu kehon kautta” – Tommy Hellsten

Usein jotain elämän pysäyttävää tapahtuessa, tulee havahtuneeksi tilanteeseen ja alkaa pohtimaan omia arvojaan uusiksi, elääkö niiden ja kaikkien syvimpien toiveiden mukaisesti ja mihin sen arvokkaan aikansa haluaa käyttää. Omalla kohdallani tällaisena pysäyttäjänä toimi vuoden takainen sairastuminen ja loppuun palaminen, kun taas jollain toisella se voi olla ikäkriisi tai arvojen ristiriitatilanne. Itse en kuunnellut mieleltäni tulleita merkkejä. Lopulta sairastuin ja se pakotti lepoon. Olin siinä vaiheessa jo niin pohjalla, että masennus kolkutteli ovella – mahdollisesti jopa käväisi oven raosta. Heräsin öisin hiestä märkänä elämäni hirveimpiin painajaisiin, näin harhoja, tiuskin muille, mikään ei tuntunut miltään (ei kiinnostanut edes enää ystävien näkeminen) ja menetin täysin itsearvostukseni. Ne harvat kerrat kun ystäväni halusivat tulla minua moikkaamaan, mietin vain mielessäni, mitä kaikkia kamaluuksia he päässään minusta ajattelivat (siis parhaat ystäväni, miksi ihmeessä ajattelin niin?) ja suoraan sanottuna, en ollut laisinkaan läsnä, en missään tai kenenkään kanssa.

Olin aina ollut vahva ja selvinnyt suuristakin painolasteista ja koska ulkoisesti pääpiirteittäin kaikki oli hyvin, koin etten tarvitse ulkopuolista apua vaan kyllä minä selviän itsekseni – aina selvinnyt niin miksei nytkin. Pian jo läheisenikin kehottivat menemään juttelemaan jollekin, kuka voisi pienentää painolastiani. Kun mukaan tulivat hysteeriset paniikkikohtaukset, oli aika myöntää tappioni ja luovuttaa yksinään taistelu. Se tunne kun ensimmäistä kertaa elämässä joutuu myöntämään itselleen, ettei pärjää yksin vaan tarvitsee apua (ja hei, se on täysin ymmärrettävää, ei pieni ihminen voikaan aina kestää kaikkea jos kuorma kasvaa liian isoksi). Kerron tämän myös siksi, jottei sinun tarvitsisi vitkutella niin pitkälle epämukavan ja uuvuttavan tilanteesi kanssa vaan voit laittaa sille pisteen jo hyvän sään aikaan. Oikeasti.

Minun oli pakko havahtua tilanteeseen. Oli tapahduttava muutos. Elämäni ei voisi jatkua näin.

Pitkän ylöskapuamistaistelun myötä elämän arvoni ja ajatusmaailmani muovautui aivan uuteen uskoon

Päätin, että jatkossa kuljen oma onnellisuus edellä enkä toista enää samoja virheitä. Aloin miettimään kaikessa mitä tein, että nautinko siitä ja pääsinkö hyödyntämään sisäistä paloani kyseisessä asiassa. Aloin kyseenalaistamaan yhä enemmän yhteiskunnan ja työelämän edustavia arvoja ja normeja, siitä, että joku muu päättää elämäni raamit ja kaikki materian haaliminen. Ennen haaveilemani vakituinen työsuhde, josta saisi rahaa hienoon asuntoon, autoon ja muihin luksusmenoihin ja tavaroihin, olikin vaihtunut siihen, että kaipasin vain rauhaa, läheisiä ystäviä ja ikimuistoisia hetkiä. Halusin olla vapaa menemään ja tekemään milloin haluan, mitä haluan, ilman, että siihen tarvitsee kysyä lupaa joltain toiselta. Olin muuttunut ihmisenä ja arvojeni osalta. Olin päivittänyt unelmani, mutta jäänyt silti menneisyyteen roikkumaan – sellaiseen, joka ei vastannut nykyistä minääni.

Töissä olin kuitenkin satunnaisesti innostunut ja inspiroitunut ja pyrin myös jakamaan samaa innostusta muille. Sain hyviä ideoita ja pyrin edistämään niillä asioita työpaikallani. Jakamaan hyvää fiilistä ja nostamaan työhyvinvointia erilaisin tempauksin. Välillä kuitenkin tuntui, ettei minua ymmärretty tai arvostettu tarpeeksi. Tunsin itseni vieraantuneeksi ja sisäiset ristiraadat alkoivat kasvaa. Haaveilin sisimmässäni niin paljon muutoksesta, että toimin työpaikalla muutoksen puolestapuhujana, sen vastarintaa kohdatessa vahvana puollustajana ja kehitystyön kantavana äänenä. Tunsin tuskaa kehityksen hitaudesta ja siitä, ettei kaikkia visioita voitu toteuttaa vain sormia napsauttamalla. Näin jälkikäteen ajateltuna en kaivannut niinkään paljoa muutosta työhöni, vaan omaan elämääni. Suurin osa siitä muutostyöstä, mitä vein mukanani työpaikalle, olisi pitänyt tehdä omassa elämässäni.

Ajattelutauko opintovapaalla

Loppuun palamiseni jälkeen ja muutaman kuukauden töissä ponnisteltuani, huomasin kuitenkin, että en ollut saanut takaisin sitä elämäniloa ja paloa työntekoa kohtaan. Tarvitsin kiperästi aikaa palautua, hengittää ja ottaa etäisyyttä työasioihin, jotka saivat minut ahdistumaan. Pysähtyä miettimään elämääni. Töiden vuoksi roikkumaan jäänyt koulukin piti suorittaa loppuun, joten jäin puolen vuoden opintovapaalle. Samaan aikaan toki pyöritin omaa yritystäni, kuten päivätöidenkin ohella olin jo pitkään tehnyt.

Aloin tehdä toimenpiteitä taas oman sisäisen palon ja potentiaalin esiin kaivamiseksi, laitoin oman hyvinvoinnin ykköseksi ja aloin tehdä asioita, joista nautin. Etsin uusia tapoja ja paikkoja ilmentää itseäni ja nauttia elämästä. Koin itseni kaikesta siitä rahantulon epävarmuudesta huolimatta onnelliseksi, vapaaksi ja pelkkä entiseen työhön paluun ajattelu puistatti.

Oli ihanaa saada tehdä asioita omatahtisesti ja kun vielä tiesi tekevänsä asioita itseään ja omaa elämäänsä varten, löytyi paloa ja motivaatiota tekemiseen ja olin vastuussa vain itselleni kaikesta. Heräsin välillä myöhemmin, nautin koirien kanssa tehdyistä pidemmistä kävelyistä – joskus jopa juoksulenkeistä, pidin lukuhetkiä kesken päivän, asiakasperuutuksen sattuessa kipitin salille tekemään välissä treenin ja palasin joko yrityksen tai opinnäytetyöni pariin.

Ravitsin mieltäni erilaisilla lukemisilla ja ystävien tapaamisilla sekä kehoani syömällä terveellisemmin, liikkumalla ja nukkumalla hyvin. Tunsin syvää kiitollisuutta, että tällainen elämäntapa oli mahdollista ja olin löytänyt päiviin omat rutiinit, joskus enemmän töitä tehden, joskus vähemmän. Kaiken kruunasi vielä kuuden viikon mittainen ulkomaanreissu, jossa toki pistettiin parisuhde pantiksi, mutta siitä huolimatta tunsin olevani elämäni huipulla, kaikkein vapautuneimmillani – se irtiotto tosielämästä, järjesti prioriteettini uusiksi ja muutospäätös sai vahvistusta.

Mutta sitten…

Tiesin, että halusin muutosta elämääni. Olin ristiriitojen myllerryksessä, mutta en ollut vieläkään valmis todelliseen irtiottoon, vaan kaipasin turvakaarta ympärilleni. Sen myötä päädyin toistamaan samaa vanhaa kavaa, koska pelkäsin sitä tulevaisuuden tuomaa epävarmuutta, varsinkin kun asunto- ja autolaina oli maksettava, tulipa rahaa joka kuukausi tai ei. Päädyin siis opintoni valmiiksi saatuani ja opintovapaani päätteeksi palaamaan vanhaan päivätyöhöni, edelleen omaa yritystäni siinä sivussa pyörittäen. Siis miksi ihmeessä, kun aikoja ei edes riittänyt kaikille asiakkaille, miksi palasin turvallisuuden perässä takaisin vanhaan?

Olen aina ollut elämässäni varmanpäälle pelaaja, mutta kuitenkin neuvonut muille toisin. Toistellut muille: ”Uskalla hypätä rotkoon, elämä kyllä kantaa!”. Olin valehdellut myös sisimmässä itselleni. Mieli teki mieli huutaa: “En minä tällaista valinnut. En minä tällaista elämää halunnut elää.” Vaikka minäpä juurikin ne omat päätökseni olin tehnyt.

Itsetuntemus ja itsensä kehittäminen tukena matkalla

Aloin lukea entistä enemmän itsetuntemuksen, itsensä kehittämisen ja elämänoppien kirjoja sekä kiinnostumaan muiden rohkeiden ihmisten elämäntarinoista. Kävin unelmaseminaareissa, etsin verkkokursseja netistä ja suunnannäyttäjiä, jotka olivat ottaneet oman elämänsä omiin käsiinsä, eivät välittäneet yhteiskunnan normeista tai epäilyistä, tekivät rohkeasti omaa juttuaan ja kaiken lisäksi matkustivat maailmalla (tekivät siis töitä mistä tahansa paikasta käsin). Aloin unelmoida elämästä Suomen ulkopuolella.

Mietin mistä saisin lisää aikaa ja mihin sen haluaisin käyttää. Mitä tekisin, jos raha ei rajoittaisi mitään ja unelmoin rohkeasti aarrekarttoja tehden. Saatoin pyöriä kerta toisensa jälkeen ympäri asuntoa, miettien turhien tavaroiden myyntiä muuttoa silmällä pitäen ja erilaisia keinoja kerätä rahaa säästöön. Tein listoja ja tavoitesuunnitelmia, aikatauluja ja budjetteja.

Vähän väliä sisälläni heräsi palo jotain uutta kohtaan – asiaa, mitä haluaisin uudessa elämässä tehdä ja toteuttaa. Aina uutta elämää ajatellessa sisälläni huokui vapaus ja onnellisuus. Nämä ovat selkeitä merkkejä muutostarpeesta ja sisimpäni kamppaili niitä ohjelmointeja vastaan, jota minuun oltiin syötetty jo lapsuudesta lähtien – niin yhteiskunnan ja ympäröivien ihmisten toimesta. Vasta tilanteen kasvettua todella epämukavaksi, sisin alkaa ymmärtää, että nuo ohjelmoinnit eivät kuulu itselle. Nämä havahtumiset kertovat, jos jokin ei ole enää hyväksi ja antaa vinkkejä uudelle elämänsuunnalle. Jokainen muuttuu elämän aikana, oppii ja kasvaa, joten on myös täysin ymmärrettävää, että tulevaisuudenkin suunnitelmia joutuu päivittämään tilanteen tasalle. On ihan okei muuttaa mieltään! Ei koko loppuelämää tarvitse perustaa jonkun aiemmin hyväksi koetun tai suunnitellun varaan.

Järki vastaan tunne

Sama työ, joka oli aiemmin mukavaa ja antoisaa, olikin muuttunut vastenmieliseksi. Jokin työntekijässä tai työssä oli muuttunut, minun tapauksessa molemmat. Mukavassakin työssä kasvaneet suorituspaineet, työn kuormittavuus, organisaatiomuutokset ja energiasyöpöt ihmiset vaikuttivat työnilon katoamiseen ja päivittäisiin ahdistushetkiin. Kuitenkin joskus läheiseksi ja mieleiseksi koetusta työstä on vaikeampi lähteä, kuin sellaisesta, johon ei ole juurikaan muodostunut tunnesiteitä. Muistissa oli kuitenkin niin paljon hyvää, opettavaisia ja antoisia hetkiä ja ihania työkavereita kuin asiakkaitakin. Usein paluuta niihin hetkiin tuli haaveilleeksi ja niiden toivossa nykytilannetta jaksoi kestää. Sen vuoksi muutospäätöstä usein pitkittääkin, vaikka olisi jo ehkä kasvanut ulos kyseisestä työstä tai työyhteisöstä, joka aiemmin itselle sopi.

Kun sisäiset ristiriidat kasvavat tarpeeksi suuriksi, ne ottavat todella mittaa toisistaan ja muutosprosessi käynnistyy. Usein siinä kohtaa jo ihminen on muuttunut, mutta olosuhteet ei, eikä vanhasta osaa päästää irti – asioista, jotka eivät enää palvele omaa tarkoitustaan. Vaikka tilanne olisi raastavan inhottava, usein tuo valheellinen sisäinen rauha voittaa ja vanhaan elämään jää väkisin selviytymään, antaen tulevaisuuden pelkojen toimia jarruna eteenpäin menemiselle. Kuitenkin kun olo alkaa olla useammin kurja, kuin hyvä, on aika tehdä muutos.

Irtisanouduin mun vakituisesta päivätyöstä

Jos hyvä työ ottaa enemmän kuin antaa, niin onko se sittenkään paras työ sinulle? Se mieleen rakennettu turvallisuuden illuusio, mitä vakityön ja hyväpalkallisen työn tuoma varmuus, edut ja taloudellinen turva luo, voi koitua lopunikää kahlitsevaksi, ellei uskalla tehdä rohkeaa hyppyä siitä pois ja luoda tilalle uutta parempaa. Voi hyvinkin tuntua kiittämättömältä irtisanoutua vakituisesta työsuhteesta, kun monet muut samanaikaisesti hakevat jatkuvasti töitä niitä saamatta. Mielessä jyllää vain se, miten vaikeaa nykypäivänä on edes saada vakityötä ja sen turvin jäädä vanhaan roikkumaan.

Samanaikaisesti tunne taistelee järkeä vastaan. Sillä onhan työt vain töitä eikä niistä loppupelissä jää käteen kuin niiden opit ja mahdollisesti ihmissuhteita, mutta sen sijaan jokainen meistä elää vain yhden ainutlaatuisen elämän. Tuskin kukaan haluaa kiikkustuolissa vanhana pötkötellessä katua vääriin asioihin ja ihmisiin tuhlattua aikaa, unelmiensa ja itsensänäköisen elämän sivuun heittämistä ja vain jokseenkin tyydyttävän elämän elämistä – varsinkin kun silloin asioille ei enää mahda mitään ja on jo liian myöhäistä muutokseen.

Ja jos nyt omalta kohdaltani noita ainoita järkisyitä ajattelee, mitkä pitivät minua visusti kiinni vanhassa niin nykyisessä työmarkkinatilanteessa mikään ei ole varmaa ja esimerkiksi YT-neuvotteluja on vähän väliä jossain. Viiden viikon palkalliset lomat ja työterveyshuolto eivät välttämättä olekaan täysin korvaamattomia ja eläkemaksatus nyt voi muuttua tulevien vuosikymmenien mittaan täysin totaalisesti. Ja vain vanhasta irti päästämällä ja oven sulkiessa voi elämään virrata tilalle niin paljon uutta hyvää ja aueta ovia, joiden olemassa olosta ei edes tiennyt tai osannut kuvitellakaan. Paljonko vapaus ja hyvinvointi maksaa? Lopulta edes säännöllinen ja turvattu tilipussi ei riittänyt minulle jäädäkseni entiseen, vaan koin elämäni paljon arvokkaammaksi ja tärkeämmäksi.

Sen takia, irtisanouduin mun vakituisesta päivätyöstä ja aion panostaa kaiken innostukseni ja energiani omien unelmien jahtaamiseen – oman yrityksen kasvattamiseen ja toimenkuvan laajentamiseen. Mun unelma on päästä auttamaan ihmisiä – oli se sitten yhdet kulmat kerrallaan pelastamalla tai innostusta, rohkeutta unelmien toteuttamiseen ja hyvinvointia muille jakamalla.

Oma hyvinvointi edelle ja unelmia kohti

Unelmat ja luovuus kasvavat ja voimistuvat erilaisissa ”välitiloissa”. Näitä välitiloja edustavat lomat, erilaiset sapattivapaat, työmatkat työpaikan ja kodin välillä, pitkät lenkit, siirtymät jostain johonkin. Hetket, jolloin ei voi suorittaa työtä tai arkea. Näissä välitiloissa myös luovuus ja intuitio vahvistuvat, jolloin ajatus kulkee vapaammin. Luovuus ja oivallukset mahdollistuvat parhaiten hetkinä, jolloin mieli lepää.

Lomilla kun stressi alkaa helpottua ja huolet väistyä sivummalle, voi nähdä ja oivaltaa kirkkaammin. Niitä kannattaa hyödyntää ja kirjaa asioita ylös. Yleensä vapaa työelämästä laittaa työn merkityksen oikeaan suhteeseen muun elämän kanssa ja palauttaa arvojärjestyksen kohdilleen.

Pysähdy hetkeksi ja mieti aivan tosissaan: Onko se missä olet nyt, sitä mitä elämältäsi toivot?

Onko elämässäsi sellaisia olosuhteita, tekemisiä tai ihmisiä, jotka eivät enää palvele sinua?

Olisiko sittenkin jo aika päästää irti sellaisesta, joka estää sinua menemästä eteenpäin, kehittymästä kohti parasta itseäsi ja elämästä yhä onnellisemmin? Mikä sinua OIKEASTI estää tekemästä niin?

Kävin ennen ammattikorkeakoulua Tiirismaan lukion, jonka motto oli: ”Älä tyydy vähään!” Näinpä, vasta nyt sen tosissaan sisäistää!

Elämälle uutta suuntaa itsetuntemuksella, unelmoinnilla ja suunnitelman laatimisella – Tee päätös ottaa vastuu omasta onnellisuudestasi!

En tiedä miten voisin tarpeeksi paljon kiittää Rositaa ja hänen kirjaansa Toimistosta travelleriksi – Matkaopas vapaampaan elämään*. Olen käynyt melkoisen muutoksien vuoden läpi ja vaikka tiesin pikkuhiljaa sisimmässäni, että oikea ratkaisu olisi lähteä vakituisesta päivätyöstäni ja panostaa vapaampaan elämään oman yritykseni kautta, olin niin liimautunut vanhaan tuttuun ja turvalliseen, että en edes osaa kuvitella, kuinka pitkään olisin päätöksen tekoani vielä pitkittänyt ilman hänen kirjaansa ja häneltä saamaani henkilökohtaista tukea.

Kun löysin Rositan tekstit, ne olivat kuin suoraan minulle kirjoitettu. Huomasin palaavani hänen sivuilleen kerta toisensa jälkeen samalla unelmoiden oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Sain maistiaisen hänen kirjansa alusta ja voi luoja, kuinka koukutuinkaan. Minun oli aivan pakko saada loppuosa kirjasta heti käsiini, eikä kauaakaan kun olin jo naputellut e-kirjan ostoskoriini ja samantien lukemassa sitä (saat muuten lukijanani 10 % alennuksen kassalla syöttämällä koodin “Roosaeveliina” sekä kirjalle 14. päivän tyytyväisyystakuun).

En malttanut lopettaa lukemista, en sitten millään. Kirja antoi helpotusta ja ymmärrystä tunteilleni, joiden kanssa olin paininut jo pitkään. Oli niin helpottavaa lukea siitä, kuinka joku toinen oli käynyt samat tuntemukset ja vaiheet (mukaan lukien opintovapaan ajattelutaukona) läpi. Myös tämä teksti huokuu paljon samaa kuin kirjassa – sitä ei voi välttää, sillä kirjan teksti on niin iskostunut päähäni oman tarinani ympärille. Se toimi minulle silmieni avaajana.

Rosita jakoi oman muutostarinansa vastoinkäymisten ja virheiden oppien kera minulle kirjan muodossa. Siis aivan totta, hän tarjosi suoraan tärkeän tiedon, jotta minun ei tarvitsisi tehdä samoja virheitä tai asioita niin hankalasti, mutta ennen kaikkea valmiin suunnitelman, miten edetä järkevästi tunteista päätöksentekoon ja sen jälkeiseen uuteen vapaampaan elämään – mukaan lukien rahataidot ja erilaiset uuden elämän rahoitus vaihtoehdot/menetelmät. 

Minulle kirja oli kuin universumin käsky! Ja rehellisesti en tiedä miten paljon helpommaksi hyppyäni vanhasta, tutusta ja turvallisesta uuteen epävarmempaan, mutta onnellisempaan ja vapaampaan elämään olisi voinut tehdä, kuin tällä kirjalla!