Lisäravinteetko huuhaata?

Tää aihe on paljon eriäviä mielipiteitä herättävä, mutta tällä kertaa ajattelin tuoda asiaan mun omaa näkökantaa ja kokemusta, jätetään ne faktajutut sinne netin syövereihin tai jonnekin muualle ja keskitytään siihen mitä mieltä MÄ olen henkilökohtaisesti asiasta ja minkälainen muutos mulle on tapahtunut vuoden sisällä.

Oon itse vajaa vuoden käyttänyt Fitlinen laadukkaita lisäravinteita sekä tehnyt lisäksi puhdistuskuurin pari kertaa. Jos muistelee sitä vajaa vuotta takaisinpäin niin multa on hävinnyt elämäntapamuutoksen myötä monia asioita, joita pidin ihan normaalina jo, sillä niiden kanssa oli oppinut elämään.  Monesti me tyydytään siihen huonoon olotilaan eikä tehdä asioille mitään, koska ajatellaan että se on hyvin työlästä, varsinkin jos elämäntavat on olleet tosi huonolla mallilla.

Mun onnekseni mulle kerrottiin fitskuista ja kuurilla laitettiin ruokavalio puoli myös kuntoon, vaikka alkuun olinkin epäleväinen ja vastahakoinen. Saan vaan olla kiitollinen mun läheisille, että ne piti pintansa mun kanssa tässä asiassa. En oo koskaan varmaan elämässäni voinut näin hyvin. Ja mikä mulle itselle kaikista merkittävintä niin en oo vuosiin ollut näin pieni ja kevyt (omalla mittakaavalla).  Siis kattokaa vaikka näitä kuviakin, sen lisäks et olokin on miljoona kertaa parempi niin se myös näkyy ulospäin ja hymykin entistä herkemmässä!

Fitsku postaus-002Kasvoista ainekin sitä pyöreyttä hävinnyt ja hymykin entistä leveempi!

Fitsku postausKasvojen iho on parantunut huomattavasti, ei tarvi kestää enää ainaisia jättiläisfinnejä keskellä otsaa aina väärään aikaan!

Fitsku postaus-001Myös käsistä on alkanut lähtemään ne ihanaakin ihanammat allit. Samoin reidet on alkanut kutistumaan, välillä voin jopa huomata nykyään pienen raon reisien välissä, toisinkuin ennen ei ollut toivoakaan.

Fitsku postaus-003Ja jälleen kerran kasvoista ja jos vertaa kokonaisuuttakin niin ihan kaikkialta kropasta sitä kuonaa on poistunut!

Alotan nykyään jokaisen aamun aamujuomalla ja päätän illan iltadrinksulla. Noi drinksut on kaiken lisäks todella hyvän makusia ja niiden juomisesta on tullut mulle jo elämäntapa, joista en luopuis enää mistään hinnasta. Ne kulkeekin mun matkassa minne mä meenkään, myös viikonloppureissuille ja ulkomaillekin.

Noiden ohella musta ei edelleenkään ole tullut mikään super urheilija tai en oo lopettanut kaiken muun paitsi terveellisen ruoan syömistä, ei tosiaankaan, edelleen käyn ulkona (välillä turhankin usein) ja herkuttelen roskaruoalla ja muilla herkuilla, mutta toki ajatusmaailma on jonkun verran muuttunut. Kun sen paremman olon on huomannut niin on myöskin alkanut kiinnittämään enemmän huomiota siihen, että aina kun syö sitä roskaruokaa niin usein ne vatsanväänteet tai muut oireet tulee hetkittäisesti esiin, jonka myötä terveellinen ruokavaliokin on osakseen tullut mun elämään mukaan. Tulkitsen paljon enemmän minkälainen olo seuraa mistäkin ruoasta ja pyrin siihen hyvään oloon myös oikeanlaisen ravinnonkin kautta. Ei sitä roskaruokaa tai herkkuja tarvi jokapäivä syödä tai edes jokaviikko, miksei sitä vois pitää ns. harvinaisena herkkuna niin silloin siitä ei oo niin paljoa haittaa elimistölle ja hyvinvoinnille ja siitä osaakin nauttia uudella tavalla. Ja toisekseen herkutella voi terveellisestikin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sen vaan sanon tästä vuodesta oppineena, antakaa keholle aikaa puhdistua ja korjaantua ja keskittykää sillä välin kaikkeen, mikä tekee teidät onnelliseksi. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, mutta joka päivä oli askel eteenpäin. Itselläkin vielä matkaa omaan unelmakroppaan, mutta sillä välin mä kehun itseäni jo siitä, mitä mä oon saanut aikaan ja rakastan itteäni päivä päivältä entistä enemmän, vaikka tavoitteessa ei vielä ollakkaan. Ei se määränpää vaan se matka, siitä pitää osata nauttia! Lisäksi tänäpäivänä mä autan muita kertomalla tästä mielettömästä mahdollisuudesta, sillä en haluu ottaa vastuulleni sitä, että joku tulee joku päivä sanomaan mulle, et miksen mä kertonut. Mä haluun auttaa muitakin voimaan paremmin, oli se sitten näiden tuotteiden kautta, valmentamalla tai ihan vaan vaikka näillä mun blogipostauksilla innostamassa terveellisempiin elintapoihin. Kiitos mun olosta ja elämäntapamuutoksesta kuuluu kuitenkin Fitlinelle!

Fitsku postaus-007Vuodessa ehtii jo tapahtua kropassa paljon puhdistumista ja uusiutumista. Vielä ei ihan olla tavotteessa, mutta lähempänä maalia koko ajan!

Oon nyt niiiiin täynnä elämäää kun voi vaan olla, ihan sairaan siistii miten mielikin voi olla näin kirkas ja yhtä onnea täynnä! Toi ihana sadesääkin ulkona on musta super jees just nyt, joten lähen seuraavaks rämpimään sinne salia kohti nyt kun oon pitkästä aikaa siitäkin innostunut (koko alkuvuoden salikortti on pitkälti pysynyt kaapin perällä piilossa)!

18 vastausta artikkeliin “Lisäravinteetko huuhaata?”

  1. Tosi hyvä kirjoitus! Saanko linkata tämän blogiini?

    1. Moikka! Kiva kuulla että miellytti! Joo tottakai saat! 🙂

  2. Mukavaa luettavaa 🙂

    https://www.bonusway.fi/?r=4784118 10€ liittymisbonus muuten edelleen tarjolla kaikille.

    1. Kiva kuulla että miellyttää 🙂

  3. Moi! Kiinnostaisi kuulla, että millä fitlinen tuotteella aloitit, kun ensimmäistä kertaa lähdit sitä testaamaan? 🙂

    1. Moikka! Optimaalisetillä! Siitä on täällä blogissakin ihan ihka ensimmäinen blogin postaus!😊

  4. Moikka!

    Mua kiinnostais tietää kun nykyisin on niin paljon eri merkkisiä ja eri valmistajilta tullut lisäravinteita markkinoille niin miks päädyit just Fitlineen?

    1. Oon kokeillut muitakin, mutta tää oli ensimmäinen minkä vaikutuksen oikeasti huomasin ja niiden saatujen tuloksien myötä kuin uusi ihminen nykyään ja siks myös jäänyt vannoutuneeksi käyttäjäksi😊

  5. Moikka! Kuinka kauan käytit optimaalisettiä ja mitä fitlinen tuotteita nykypäivänä käytät? 🙂

    1. Käytän edelleen päivittäin optimaalisettiä ja yuggea, oon käyttänyt jo kolmisen vuotta. Sit muita tuotteita vaihdellut siinä ohella ajanjaksojen mukaan. Kehokuurilla on muutamia extratuotteita mukana, sit tietty nyt kesällä käytän solunsuojaa aurinkosuojana ja sillon kun treenaan enemmän niin aminoita.☺️

  6. Kiitos Eve tästä kirjoituksesta! Olen jo pitkään seurannut sinua instan puolella, ja nyt vihdoin päätin tilata itselleni fitlinen lisäravinteita. Olen jo jonkun aikaa sinua seuraillessani miettinyt, että pitäisikö. Tänään päätin, etten enää jahkaile, vaan TEEN SEN. Ja niin tein. Tästä se muutos parempaan alkaa. 🙂

    1. Moikka Suvi! Tilasitko mitä kautta?:) Mun kautta oisit saanut edullisemmin kuin nettisivuilta!💗 Laita mulle mailia eveuosukainen@gmail.com 🙂

      1. Tilasin tuosta linkistä, joka tässä postauksessa on. Laittoi sinut suosittelijaksi automaattisesti 🙂 Voin laittaa jossain välissä sähköpostia sinulle!

      2. Joo voin kertoo miten saat optimaalisetin tuon nettisivujen 123 e hinnan sijaan hinnalla 88,20 e/kk ja myös toimittaa sulle ohjeistukset (joita ei purkkien mukana tule)😊

  7. Heippa! Mulla on ihan hirveä ongelma mun allien ja alavatsan kanssa ja aivan järkyttävä ahdistus, että en tuu niistä eroon pääsemään ikinä. Pelottaa että jää vaan hirveesti ylimäärästä ihoa ja ajatus ahdistaa kauheasti. Voitko kertoa omat vinkit eroon pääsemiseksi? Kiitos hirveästi jos jaksat vastailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Verified by ExactMetrics